Adecco hakee avukseen arvovaltaisen hallituksen&tab;&tab;

ABB:n Jürgen Dormannia ehdotetaan uudistettavaan hallitukseen

Maailman suurin vuokratyövoimayritys sveitsiläinen Adecco uudistaa hallituksensa. Siihen ehdotetaan jäseniksi tunnettuja talous- ja yritysnimiä, kuten ruotsalais-sveitsiläisen ABB:n pääjohtajaa Jürgen Dormannia, Ranskan entistä valtiovarainministeriä Francis Meriä ja Coca-Colan hallituksen jäsentä Peter Uberrothia.

Kirjanpitoepäselvyydet rassasivat vuokratyövoimayritystä koko alkuvuoden, ja eilen yhtiö ilmoitti heikosta alkuvuodestaan. Adeccon hallituksen puheenjohtaja John Bowmer ei asetu enää ehdolle tämän kuun lopun yhtiökokouksessa.

Bowmer joutui ottamaan aktiivisemman roolin Adeccon kirjanpitoepäselvyyksissä kuin mihin hallituksen puheenjohtajana oli tottunut. Kaksi johtajaa sai lopputilin sotkujen vuoksi.

Adeccon puhdas voitto puolittui kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 30 miljoonaan euroon. Yhtiön alkuvuoden liikevaihto laski hiukan 3,8 miljardiin euroon. Liikevaihdon pysyminen ennallaan osoittaa konsernijohtaja Jérôme Caillen mukaan, ettei Adecco ole menettänyt merkittäviä suurasiakkaitaan.

Adecco joutui maksamaan ylimääräisistä kirjanpitokuluistaan sata miljoonaa euroa. Se lykkäsi vuosituloksen julkistamista kahdesti, mutta ilmoitti sitten tällä viikolla reilun 300 miljoonan euron voitosta. Liikevaihto laski viime vuonna euroilla laskettuna hiukan 16,3 miljardiin euroon.

Caille on luottavainen, että Adeccon tuloskunto paranee tänä vuonna, kun yritykset alkavat tarvita osa-aikatyöntekijöitä enemmän.

Eilen yhtiön osake nousi hallitusuudistusten ilmoitusten jälkeen, mutta on yhä noin neljänneksen alemmalla tasolla kuin ennen kirjanpitohämäryyksiä. Yhtiön pörssipääomasta on hävinnyt 2,8 miljardia dollaria. Sijoittajat keräävät Yhdysvalloissa ryhmäkannetta Adeccoa vastaan, koska ovat menettäneet rahojaan. Yhtiön tiedotus ei myöskään osannut hoitaa tehtäviään yllättävässä tilanteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää