Puola haluaa kilpailla verotuksella

Euroopan unionin uudet jäsenmaat eivät halua lähteä kahlitsemaan EU-maiden sisäistä verokilpailua. Puolan valtiovarainministeriön valtiosihteeri Jacek Piechota korostaa Taloussanomissa eilen olleessa haastattelussa, että verokilpailu on olennainen osa toimivaa markkinataloutta. Myös Viro vastustaan yhteisen alarajan asettamista EU-maiden yhteisöverolle.

Piechotan mielestä yhteistä alarajaa ei tarvita, koska verokilpailu edistää EU:n tavoitetta nousta maailman kilpailukykyisimmäksi alueeksi. Puola on lähtenyt yritysverokilpailuun mukaan laskemalla yhteisöveroprosenttinsa 27 prosentista 17 prosenttiin. Monissa muissa uusissa jäsenmaissa yhteisöveroprosentti on vieläkin alempi.

Puolan tarkoitus on edistää yritystoimintaa uudella elinkeinolailla. Yritysten toimintaedellytyksiin odotetaan apua myös jäsenyyden myötä Puolalle avautuvista EU:n rakenne- ja koheesiorahastoista.

On hyvin ymmärrettävää, että vanhoissa jäsenmaissa katsotaan kieroon uusien jäsenmaiden yhteisöverokantoja. Samalla kun nettomaksajat edistävät EU-tukien kautta uusien jäsenmaiden elinkeinoelämää, ne samalla edistävät verokilpailua itseään vastaan. Tämän ongelman kanssa pitää toistaiseksi elää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    3. 3

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    6. 6

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Kuluttajien luottamus pysyi vahvana

    10. 10

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää