Edustuksellinen demokratia riittää

Sosiaalidemokraattien ministeriryhmän johtaja Antti Kalliomäki suhtautuu varauksellisesti kansanäänestyksen järjestämiseen EU:n uudesta perussopimuksesta.

Hänen mielestään päätös hoituu edustuksellisen demokratian kautta, ellei esitys radikaalisti muuta EU:ta nykyisestä.

– EU-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys, mutta ei esimerkiksi silloin, kun Suomen omaa perustuslakia muutettiin. Nyt ollaan edelleen Maastrichtin sopimuksen väylällä.

Sosiaalidemokraatit haluavat kehittää EU:ta yhteisölliseen suuntaa.

Kalliomäen mielestä kehitys voi myös olla päinvastainen ja EU:sta tulla entistä hajanaisempi. Voi syntyä monien nopeuksien unioni ja kerroksittaisia erilaisia koalitioita, jotka eivät toimi ainakaan yhteisöllisyyden puolesta.

– Yhteisöllisyys ei ole nyt kovin hyvässä kurssissa. Uusi perustuslaillinen sopimus on kyllä suhteellisen tasapainoinen, mutta jos kansanäänestys torpedoi sopimuksen täytäntöönpanon useassa maassa, EU voi kaatua eteenpäin. On tahtoa kehittyä ja mennä eteenpäin, mutta ei ole kykyä tehdä sen mukaisia päätöksiä. Näissä vaaleissa on kysymys siitä, että parlamentti saisi riittävän vahvan mandaatin äänestäjiltä. Se ansaitsee sen, koska parlamentin valta on koko ajan vahvistunut ja se on muovautunut oikeaksi parlamentiksi sekä toimivallaltaan että toimintatavoiltaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Vuokra 250–480 euroa – Uusikaupunki helpottaa asuntopulaa parakeilla

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää