Valikko

Pörssiyhtiöiden tiedottamisestapuuttuu yhtenäinen käytäntö

Tulosvaroituksista ja tulevaisuuden näkymistä tiedottaminen erityisen vaikeaa

Helsingin pörssissä noteeratut yhtiöt kokevat jatkuvan tiedonantovelvollisuuden osittain vaikeaksi, ilmenee keskiviikkona julkaistusta tutkimuksesta. Erityisen vaikeita osa-alueita taloudellisessa tiedottamisessa ovat tulosvaroitukset ja kehitysnäkymät.

– Kehityksen ennustaminen on aina vaikeaa. Myös varmuuden saaminen ennustuksen tarkkuudesta vaikeuttaa tiedotusta ja ajankohdan valintaa, sanoo asianajaja Jari Sonninen tutkimuksen tehneestä asianajotoimisto Castrén & Snellmanista.

Tutkimuksesta käy myös ilmi, ettei listayhtiöillä ole yhtenäistä käytäntöä jatkuvaan tiedonantovelvollisuuteen.

Tutkimukseen osallistuneet pörssiyritykset toivoivat koulutusta ja vapaamuotoista konsultaatiota tiedottamiseen.

– Yhtenäistä käytäntöä voisi kehittää. Taustalla on hyvin yleisellä tasolla oleva lainsäädäntö, sen lisäksi Helsingin pörssin säännöt ja Rahoitustarkastuksen kannanotto, joka sääntelee tätä aluetta, joka on valtavan laaja, sanoo Sonninen.

– Sääntelyllä ei varmasti päästä loppuun asti, ja tilannetta voidaan parantaa tiedotukseen liittyvän neuvonnan ja koulutuksen lisäämisellä, Sonninen jatkaa.

Yksi haastavimmista alueista oli myös tiedotuksen ajankohta sekä millainen tieto vaikuttaa olennaisesti osakkeen arvoon.

– Toinen tutkimuksen päähuomioista on se että taloudellisen tiedottamisen ja erityisesti tulosvaroitusten tiedottaminen koetaan vaikeimpana alueena, sanoo Sonninen.

Tiedotusta vaikeuttaa ajankohdan valitseminen, ajankohtaan vaikuttaa tiedon luotettavuus. Arvopaperimarkkinalain mukaan liikkeeseenlaskijan on ilman aiheetonta viivyttelyä tiedotettava kaikesta, mikä voi olennaisesti vaikuttaa arvopaperin arvoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Eläkkeisiin ja työttömyystukiin historiallinen leikkaus – näin paljon se rokottaa

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää