Valikko

EMC:n myynti 30 prosentin kasvussa

Tallennus- ja ohjelmistoyhtiö EMC arvioi myyntinsä kasvavan 30 prosenttia 8,1 miljardiin dollariin. Kasvua tukee kahden ohjelmistofirman eli Legaton ja Documentumin hankinta viime vuonna.
Ilman yrityskauppojen vaikutusta EMC:n myynin kasvu on 19 prosenttia, yhtiö kertoi Wall Streetin analyytikoille torstaina.

EMC piti ennallaan ohjauksensa, jonka mukaan sen koko vuoden tulostavoite on 850 miljoonaa dollaria ilman ensimmäisen neljänneksen 25 miljoonan dollarin kertaerän vaikutusta. Osakekohtaiseksi tulokseksi yhtiö povaa 0,34 dollaria.

Financial Timesin mukaan EMC:n tuorein ennuste on hyvin linjassa analyytikoiden arvioiden kanssa. Yhtiön kasvuvauhti on kaksi kertaa nopeampi kuin datatallennusalalla keskimäärin.

Viime vuonna EMC osti liikkeenjohdon ohjelmistoja toimittavan Documentumin1,7 miljardilla dollarilla ja arkistointi- ja tallennusjärjestelmiä kehittävän Legaton 1,3 miljardilla dollarilla.

Pääjohtaja Joe Tucci arvelee, että EMC tienaa lisenssien ja palveluiden myynnillä tänä vuonna 1,5 miljardia dollaria.

Yhtiöllä on tällä alueella myös äärimmäisen kova, 70 prosentin kasvutavoite, vuoteen 2003 verrattuna. Tucci myöntää, ettei tavoitteen saavuttaminen ole helppoa, vaan kaikkien toimintojen täytyy loksahtaa täydellisesti paikoilleen.

Joe Tucci silmäilee pieniä yrityksiä

Joka tapauksessa EMC on Tuccin johdolla selviytynyt it-kuplan puhkeamisen aiheuttamasta lamasta. Yhtiö on muun muassa laajentanut tallennustuotteidensa valikoimaa alempiin hintaluokkiin. Edelleen EMC on hyötynyt yhteistyöstä tietokonevalmistajien kuten Dellin kanssa.

Tucci kertoi analyytikoille torstaina, että vaikka isojen kauppojen aika on ohi, EMC tavoittelee tänä vuonna paria pienempää yritysostoa.

Tucci arvelee tallennusjärjestelmien markkinakasvun nopeutuvan tänä vuonna seitsemään prosentiin. Hän ennusti aiemmin tämän vuoden kasvuksi 5-6 prosenttia. Tucci uskoo koko it-alan kasvun jäävän tallennustoimituksia hitaammaksi.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää