Pankkikorttiveloitukseteksyivät matkalla

Helsinkiläinen asiakas maksoi apteekkiostoksensa käteisostona pankkikortilla ja yllättyi huomatessaan maksun lähteneen tililtä vasta reilua kuukautta myöhemmin.

Kyseisessä tapauksessa apteekki unohti epähuomiossa lähettää tapahtumatiedot uudelleen pankkiin ensimmäisen lähetyksen epäonnistuttua. Apteekin pankkikorttimaksut ajalta 7.–9.5. veloitettiin siten asiakkailta vasta kesäkuun 11. päivä.

Kyseessä on harvinainen sattumus, joka koski vajaata sataa asiakasta.

Kuinka nopeasti maksu kuuluu yleensä periä asiakkaan pankkitililtä, Suomen pankkiyhdistyksen pankkiteknisen osaston johtaja Kari Nihtilä?

– Yrityksen pitää toimittaa aineisto pankkiin 20 päivän kuluessa maksutapahtumasta. Jos maksun saaja ei toimita aineistoa ajoissa, pitää vanhojen maksujen lähettämisestä sopia pankin kanssa erikseen.

Mikä on kuluttajan asema tällaisessa tilanteessa?

– Apteekin ja ostajan välille on syntynyt ostoksesta velkasuhde. Velka on oikeus periä.

Tuleeko pankkiyhdistykseen usein tietoja maksujen viivästymisestä?

– Yleensä näissä ei tule viivästyksiä. Muistaakseni 1990-luvun alussa pankkilakon aikaan pankit antoivat ohjeet maksupäätteiden haltijoille, että maksutapahtumia voidaan vastaanottaa myöhemmin kuin 20 päivän kuluessa. Se oli ainoa tapaus, kun tällaista tapahtui enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää