Valikko

Markkinat odottavatNokialta uusia malleja

Nokian odotetaan esittelevän ainakin yhden uuden simpukkamallin ja yhden tai kaksi 3G-puhelinta ensi viikon alussa Helsingissä ja Singaporessa järjestettävissä tapahtumissa.

Evlin, Carnegien ja Mandatumin Nokia-analyytikoista yksikään ei odota Nokian tarkentavan toisen neljänneksen tulos- tai myyntinäkymiään Helsingissä maanantaina ja tiistaina pidettävässä lehdistötapahtumassa, jossa on paikalla yhtiön ylintä johtoa pääjohtaja Jorma Ollilaa myöten.

Singaporen-tilaisuus samoina päivinä on enemmän kuluttajille suunnattu.

Carnegien analyytikko Mika Paloranta pitää kuitenkin hyvin mahdollisena, että Nokia nostaa tuolloin arviotaan ensimmäisen vuosineljänneksen matkapuhelinten kokonaismarkkinasta. Tämä tarkoittaisi, että Nokia joutuisi laskemaan arviotaan omasta markkinaosuudestaan alkuvuonna.

Nokia saattaa hänen mukaansa samassa yhteydessä nostaa myös ennustettaan koko vuoden matkapuhelinmyynnin kasvusta maailmassa.

Nokia arvioi tammi–maaliskuun tulosjulkistuksen yhteydessä alkuvuoden markkinaosuudekseen 35 prosenttia, kun esimerkiksi tutkimusyhtiö Gartner on laskenut yhtiön markkinaosuuden pudonneen 28,9 prosenttiin.

– On hyvin mahdollista, että Nokia tarkistaa arviotaan ensimmäisen neljänneksen matkapuhelinmarkkinan koosta ja nostaa ehkä siten vähän koko vuoden volyymiennusteitaan, Paloranta sanoi perjantaina uutistoimisto Startelille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    10. 10

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää