Tutut muovituotteet kallistuvat

Öljyn hinnannouseminen on nostanutraaka-aineenhintaa

Muovit ja muovituotteet kallistuvat öljyn hinnannousun takia, mikä tuntuu entistä enemmän myös kotitalouksien taloudessa.

Joidenkin tuotteiden hinnat ovat jo nousseet, mutta uusia korotuksia on odotettavissa syksyllä. Kerran kallistuneiden tuotteiden hinta voi nousta syksyllä uudestaan.

Hintoja nostaa muun muassa suomalainen kodin muoveja ja joka kodin arkipäivän esineitä valmistava Orthex. Se on lähettänyt korotuksista kirjeen asiakkailleen.

Orthexin toimitusjohtaja Kari Kallonen kertoo, että edellisen kerran yhtiö korotti hintoja neljä vuotta sitten. Tänä syksynä edessä on noin viiden prosentin korotus.

Hinta eilaske kesäksi

Kallosen mukaan Orthexilla on ollut aikaisemminkin paineita hinnankorotuksiin. Niiden sijaan se on kuitenkin leikannut kustannuksia ja tehostanut toimintoja, mikä ei enää riitä lääkkeeksi tämänkeväiseen öljyn hinnannousuun.

Tavallisesti muovin hinta on laskenut kesäkuukausiksi, mutta Kallosen mukaan tämä vuosi on poikkeus.

Hinnat eivät näytä laskevan, mikä lisää Orthexin ja muiden muoviyritysten tarvetta nostaa hintoja. Tilanne iskee myös esimerkiksi paperi- ja putkiteollisuuteen.

Kallosen arvion mukaan ainakin osa vähittäiskauppiaista aikoo siirtää hinnankorotukset omiin hintoihinsa. Hän toivoo, että mahdollisimmat monet kaupat tekisivät niin.

Korotusilmoituksiahuhtikuusta asti

Kovia hinnankorotuksia odottaa myös teollisuudelle kunnossapitoon ja tuotantoon erilaisia muoveja toimittava Etra. Sen osastopäällikkö Unto Niemi kertoo, että yhtiöön on tippunut korotusilmoituksia huhtikuusta asti.

Niemen oletuksen mukaan meneillään oleva korotuskierros ei jää ainoaksi tänä vuonna.

– Muovien hinnat ovat pitkään pysyneet suhteellisen tiukalla tasolla. Nyt paineet purkautuvat. Se on selvää, sillä 80 prosenttia muovista tehdään öljystä, Niemi sanoo.

Hänen mukaansa Etra on vastaanottanut 5–9 prosentin korotuksia. Syksyn korotuksista hän odottaa samansuuruisia. Tuotteen hinta on sitä herkempi, mitä raaka-ainepitoisempi tuote on.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Astianpesukoneesta tihkuu vettä, kännykkä katoaa – tällaisissa tapauksissa vakuutus ei aina korvaa

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Testihuijauksen myöntänyt Nokian Renkaat syöksyy pörssissä

    10. 10

      Venäjä kriisin ristiriita: luksusautot myyvät edelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää