Hiljaiselo jatkuu, terrori hermostuttaa jälleen öljyä

Hiljaiselo markkinoilla jatkui eilen. Yhdysvaltojen tilastoista ei saatu suuria yllätyksiä ja koronnosto-odotukset säilyivät entisellään. Ehkä merkittävin tieto sisältyy työnantajien keräämiin veroennakkoihin, jotka jatkavat kasvuaan. Deutsche Bankin mukaan tämä saattaa merkitä sitä, että Yhdysvaltojen työllisyys kehittyy tilastojen kertomaa voimakkaammin, mikä lisää työmarkkinoilta syntyviä inflaatiopaineita ja korkojen jyrkän nousun todennäköisyyttä.

Irakin terrori-iskut ovat hermostuttaneet öljymarkkinoita, ja Yhdysvaltojen ulkoministeriö on varoittanut Saudi Arabiaan kohdistuvien terrori-iskujen mahdollisuuden kasvaneen. Yhdysvaltojen öljymarkkinoiden West Texas-viitelaadun hinta kohosi viime yönä 37,2 dollarista 38,45 dollariin tynnyriltä.

Osakemarkkinat viettivät hiljaisen yön Yhdysvalloissa. Dow Jones ja Nasdaq jäivät ennalleen ja S&P 500 laski 0,1 prosenttia.

Aasiassa sen sijaan Nikkei on heikentynyt 1,8, Topix 1,5, Hang Seng 2,2 ja Kospi 3,2 prosenttia. Japanin markkinoita painoi paitsi öljyn kallistuminen myös maan korkotason nousu: kymmenen vuoden viitelainan tuotto on kivunnut 1,9 prosentin tuntumaan, korkeimmilleen neljään vuoteen. Aasian markkinoita painavat myös odotukset sekä Kiinan että Yhdysvaltojen keskuspankkien jarrutuksesta, joka syö Aasian maiden viennin kehitystä.

Eurooppa valmistautuu viikonloppuun ja etsii suuntaa korkojen kehityksestä ja euron kurssivaihteluista.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto nousi 2,8 prosentista 2,86 prosenttiin ennen kuin painui 2,75 prosenttiin. Kymmenvuotinen painui 4,73 prosentista 4,68 prosenttiin käytyään ensin 4,75 prosentissa.

Saksan kaksivuotinen nousi eilen 2,72 prosentista 2,74 prosenttiin ja kymmenvuotinen kävi 4,4 prosentissa ennen kuin palasi 4,38 prosenttiin.

Rahamarkkinoiden pisimmät tuotot nousivat jonkin verran, mikä todennäköisesti heijastaa turvaa hakeneiden talletusten purkamista. Noteerausten mukaan EKP:n ennakoidaan nostavan ohjauskorkoaan joulun tienoilla ja jatkavan nostoja ensi keväänä. Pisimmät korot muuttuvat kuitenkin herkästi Yhdysvaltojen epävarmuuden mukana, ja pisimmät tuotot saattavat palata tänään laskuun mikäli terroriuhka voimistuu viikonlopun alla.

Valuuttamarkkinoilla dollari painui yöllä 110 jenistä 109 jeniin ennen kuin toipui 109,5 jeniin. Yhdysvaltojen viitelainatuottojen laskukäänne samaan aikaan kun dollari alkoi nousta 109 jenistä vihjaa japanilaisten jälleen ostaneen amerikkalaisobligaatioita.

Euro on painunut 1,205 dollarista 1,198 dollariin ja 132 jenistä 131 jeniin, todennäköisesti juuri pitkien talletusten vähentymisen painamana. Tilanne valuuttamarkkinoilla on erittäin hermostunut, ja suuret liikkeet ovat mahdollisia viikonlopun alla varsinkin jos Yhdysvaltojen vaihtotasevaje ylittää ennusteet.

Päivän tilastoanti jää laihanlaiseksi. Euroalueelta saadaan Saksan toukokuun tuottajahinnat ja italian huhtikuun kauppatase.

Yhdysvalloista on luvassa tammi-maaliskuun vaihtotase, jonka ennakoidaan painuneen 141 miljardia dollaria alijäämäiseksi loka-joulukuun 127,5 miljardista. Tämä osoittaa Yhdysvaltojen kasvavan edelleen velaksi, ja pahentaa dollarin haurautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää