Valikko

Suomi vai Espanja?

Eläkkeiden verotus

> Jos henkilö on verosopimuksen mukaan Espanjassa asuva, Espanjalla on yksinomainen oikeus verottaa Suomesta saatua yksityisten alojen eläkettä.

> Valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön entiset virkamiehet maksavat kyseisiltä yhteisöiltä saamistaan eläkkeistä veron periaatteessa aina Suomeen.

> Suomessa yleisesti verovelvollinen maksaa veroa eläkkeestään tavalliseen tapaan, mutta rajoitetusti verovelvollinen maksaa eläkkeestä 35 prosentin lähdeveron.

Osinkojen verotus

> Espanja verottaa siellä asuvan Suomesta saamia osinkoja. Lisäksi Suomella on oikeus verottaa Espanjassa asuvan, mutta täällä yleisesti verovelvollisen Suomesta saamia osinkoja.

> Yleisesti verovelvollisen osinkotulot jaetaan Suomessa normaaliin tapaan ansio- ja pääomatuloksi, ellei niitä saada pörssiyhtiöltä. Samoin verovelvollisella säilyy oikeus yhtiöveron hyvitykseen tämän vuoden loppuun saakka, jolloin yhtiöveron hyvitysjärjestelmästä luovutaan.

> Osinkojen verotus poikkeaa muiden yleisesti verovelvollisten verotuksesta siten, että verojen enimmäismäärä on 15 prosenttia. Käytännössä osingonsaajat ovat saaneet Suomesta veronpalautusta yhtiön maksettua omasta puolestaan veroa 29 prosenttia.

> Suomella on myös oikeus verottaa rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamia osinkoja. Vero maksetaan kiinteän 15 prosentin verokannan mukaan. Yhtiöveron hyvitysjärjestelmää ei ole sovellettu rajoitetusti verovelvollisiin.

Myyntivoittojen ja vuokratulojen verotus

> Jos verovelvollinen on verosopimuksen mukaan Espanjassa asuva, voi ainoastaan Espanja verottaa osakkeiden myyntivoittoja.

> Espanjassa asuvan asunnosta saamien myyntivoittojen ja vuokratulojen verotusmaa puolestaan vaihtelee sen mukaan, saadaanko tulot niin sanotusta asuinhuoneistosta vai kiinteistöstä.

> Espanjan ja Suomen välisen verosopimuksen mukaan Suomi ei voi verottaa Espanjassa asuvan Suomessa sijaitsevasta asuinhuoneistosta saamia vuokratuloja tai myyntivoittoa. Suomessa olevasta kiinteistöstä saatu vuokratulo ja myyntivoitto verotetaan kuitenkin aina Suomessa. Verotettava tulo lasketaan tavalliseen tapaan.

> Moni suomalainen hankkii Espanjasta ainoastaan niin sanotun kakkosasunnon. Hän tulee Espanjassa vain rajoitetusti verovelvolliseksi. Jos asuntoa pidetään tällöin vuokralla esimerkiksi osa vuotta, vuokratuloja verotetaan kiinteän 25 prosentin verokannan mukaan. Vuokratuloista ei saa tässä tapauksessa tehdä mitään vähennyksiä.

> Rajoitetusti verovelvollinen maksaa asunnon myyntivoitosta Espanjassa veroa 35 prosenttia. Ennen vuotta 1995 ostettujen asuntojen myyntivoitosta saa vähentää 11,11 prosenttia jokaista ennen vuotta 1995 kertynyttä omistusvuotta kohti. Vasta sen jälkeen maksetaan 35 prosentin vero.

> Espanjassa sijaitsevasta asunnosta saatuja tuloja ei veroteta Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää