Keskon ja Stockmannin täytyy kasvaa ulkomailla

Kahta suomalaista kauppakonsernia Keskoa ja Stockmannia yhdistää se, että molemmat ovat kasvaneet Suomen rajojen yli. Kesko pystyttää Baltiaan ruoka- ja rautakauppoja, Stockmann puolestaan Baltiaan ja Venäjälle tavarataloja ja vaatekauppoja.

Kummankin konsernin myynti kasvaa ulkomailla kaksinumeroisin luvuin. Se on tarpeen, sillä valtaosa myynnistä syntyy Suomessa, jossa kasvu on hidasta ja välillä miinuksellakin toimialasta riippuen.

Kilpailun laatu kotimaassa erottaa Keskoa ja Stockmannia. Suomessa ei ole yhtään ulkomaista tavarataloa, joka kilpailisi Stockmannin kanssa.

Rakennusyhtiö SRV Viitosten yrityksistä huolimatta sellaista ei tule edes Kampin keskukseen Helsingin keskustaan. Ulkomaisten tavaratalojen mielestä Helsinki on liian pieni kahdelle täyden palvelun tavaratalolle. Osa suurista tavarataloista on kasvanut pois omasta maastaan, mutta useimmat laajentumisyritykset ovat epäonnistuneet.

Keskon tilanne on erilainen kuin Stockmannin. Sillä on useita ulkomaisia haastajia Suomessa. Maahan on tullut bauhauseja, gigantteja, lidlejä, onoffeja, hennes & mauritzeja, lindexeja, kappahleja ja dinskoita. Ruoka- tai kodinkonekauppa on helpompi tuoda uuteen, pieneenkin maahan kuin kokonainen tavaratalo, joka tietysti kilpailee pienempien myymälöidenkin kanssa.

Stockmann on kasvattanut tulostaan vuosi toisensa jälkeen. Se on menestynyt Venäjällä. Kasvu jatkuu. Yhtiö sijoittuu tunnuslukujensa ansiosta hyvin silloinkin, kun sen vertauskohtana ovat eurooppalaiset tavaratalot muualla Euroopassa.

Ruokakaupoista eli Sestoista Stockmann luopui muutama vuosi sitten. Siitä huolimatta yhtiö kykenee edelleen myymään ruokaa, sillä Helsingin keskustan tavaratalon Herkku on Suomen eniten myyvä ruokakauppa.

Kesko puolestaan teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Yhtiö on omalla sarallaan kärkijoukossa, mutta sen tilanne on hankalampi kuin Stockmannin. Sen ydin sattuu olemaan Ruokakesko, joka toimii ulkomaisia suuryrittäjiä houkuttelevalla alalla. Niiden joukossa suomalaisittain suurikin kaupparyhmä on pieni. Enää sekään ei pärjää palvelulla, vaan sen täytyy pystyä vastaamaan myös hinnoilla.

Markkinaosuuden lasku on Ruokakeskon ja koko Keskon kannalta huolestuttavaa. Nykyisin Ruokakeskon osuus on noin 36 prosenttia. Alkuvuonna ketjun myynti kasvoi hitaasti, ja kasvu jatkui ainakin vielä toukokuussa.

Osavuosikatsauksessa yhtiö oletti, että Ruokakeskon myynti kasvaa tänä vuonna kokonaismarkkinoiden kasvun mukaisesti.

Kokonaismarkkinoiden on puolestaan arvioitu kasvavan hitaammin kuin viime vuonna. Autokaupan ja maatalouskaupan myynti laski, ja Rautakesko paransi myyntiään.

Stockmann arvioi osavuosikatsauksessaan, että sen myynti on tänä vuonna parempi kuin markkinoiden kasvu. Toukokuussa sen myynti oli kuitenkin neljä prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Myynti kehittyi hyvin tavarataloryhmässä ja Seppälässä, mutta autoryhmän ja Hobby Hallin myynnit jäivät pienemmiksi kuin viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    6. 6

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    7. 7

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää