Valikko

Kansainväliset jätit jyräävät Pohjoismaiden etäkaupassa

Pohjoismainen etäkauppa on siirtymässä kansainvälisten jättien haltuun.

Hobby Hallin ja NetAnttilan jälkeen Suomen etämarkkinoita hallitsee Ellos. Ruotsalaista alkuperää oleva ketju kuuluu nykyisin ranskalaiseen Pinault-Printemps-Redoute-yhtymään.

Ranskalaisyhtymä toimii postimyynti- ja verkkokaupoissa Redcats-yhtiön kautta. Elloksen lisäksi sen tuotenimiä ovat muun muassa Josefsson ja La Redoute.

Pohjoismaihin on laajentanut englantilaisen Barclayn omistama Gus, joka keväällä hankki Ruotsista postimyyntiyrityksen. Suomalaisille verkkomarkkinoille tunkee myös saksalainen KarstadtQuelle.

Etäkauppa herkkä hintakilpailulle

Kansainvälisten jättien tulo tietää hintakilpailun kiristymistä.

– Etäkauppa on perinteisiä kivijalkakauppoja herkempi hintakilpailulle, Elektronisen kaupan instituutin johtaja Jukka Kallio vertaa.

Kun kaikki myyvät samanlaista bulkkitavaraa, skaalaetu ratkaisee kisassa.

– Isot pystyvät hankkimaan suuret määrät tavaraa ja keskittämään varastojaan. Etäkauppiaan on tänne helppo tulla, kun niiden ei tarvitse rakentaa kiinteitä varastoja. Niiden ei tarvitse muuta kuin rakentaa sopiva jakelukanava.

Kallion mukaan suomalaiset kauppiaat eivät saa toimitusajoista kotikenttäetua.

– Etäkaupassa toimitusaika on kolme päivää. Siinä ajassa tavara ennättää Suomeen mistäpäin Eurooppaa tahansa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää