Globalisaatiotyöryhmänveroesitys pitää toteuttaa

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) talouspoliittisen neuvonantajan Olli Rehnin johtama globalisaatiotyöryhmä luovutti tiistaina väliraporttinsa. Työryhmä esittää joukon keinoja, joiden avulla pyritään turvaamaan Suomen kilpailukyky meneillään olevassa maailmantalouden murroksessa.

Työryhmän esittämässä keinovalikoimassa ei ole mitään mullistavan uutta. Ryhmä esittää muun muassa julkisiin tutkimus- ja kehitystoiminnan voimavaroihin seitsemän prosentin lisäystä vuosittain. Varoja hankkeisiin saataisiin muun muassa valtion omaisuuden myynnistä. Ulkomaisen pääoman houkuttelemiseksi työryhmä esittää ulkomaisten pääomasijoitusten verokohtelun muuttamista hallitusohjelmassa sovituilla toimenpiteillä. Ulkomaisen työvoiman houkuttelemiseksi työlupa- ja maahanmuuttokäytäntöjä pitää helpottaa.

Ensisijaisena tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen. Osaamisyhteiskunnan rakentaminen edellyttää työn tekemisen ja yrittämisen kannustamista verotusta keventämällä. Esityksen mukaan työn verotuksen keventämistä pitää edelleen jatkaa kaikilla tulotasoilla. Lisäksi korkeita rajaveroasteita pitää alentaa siten, että ylin rajaveroaste on enintään 50 prosenttia.

Verotuksen keventämisestä vallitsee Suomessa harvinaisen laaja yksimielisyys.

Yksimielisyys päättyy siinä vaiheessa, kun ryhdytään keskustelemaan verokevennysten kohdistamisesta. Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman kiirehti heti tuoreeltaan tyrmäämään globalisaatiotyöryhmän esityksen rajaveron alentamisesta 50 prosenttiin. Backmanin mielestä työllisyyttä edistetään parhaiten keskittämällä työn verotuksen alentaminen pieni- ja keskituloisiin. Rajaveron alentaminen merkitsisi Backmanin mukaan rajallisen veronkevennysvaran suuntaamista hyvätuloisille.

Tuoreiden selvitysten mukaan pienituloisten verotus on Suomessa EU:n keskitasoa ja keskituloistenkin verotus vain vähän keskimääräistä kireämpää. Hyvätuloisten verotus sen sijaan on Suomessa edelleen kireää. Selvityksistä huolimatta keskustelu korkeimpien veroasteiden keventämisestä on vaikeaa. Vaatimukset hyvätuloisten verotuksen keventämisestä kuitataan vetoamalla hyvinvointivaltion rahoitustarpeeseen.

Verotuksella ei voida ratkaista kaikkia taloudellisen globalisaation mukanaan tuomia ongelmia. Suomi ei pysty kilpailemaan halvempien tuotantokustannusten maiden kanssa, vaikka verotus lopetettaisiin kokonaan. Suomi pärjää tulevaisuudessa vain panostamalla osaamiseen. Rehnin työryhmä muistuttaa aivan oikein, että meneillään olevassa murroksessa innovatiivisten yritysten ja osaavien työntekijöiden merkitys kasvaa.

Kilpailu huippuosaajista on kovaa. Heitä tarvitaan, koska heidän osaamisensa tuo työtä myös muille ja auttaa pitämään hyvinvointiyhteiskuntaa yllä. Suomen kilpailukyky ei kestä, että huippuosaajat vieroksuvat Suomea korkean verotuksen takia.

Keskustelua työn verotuksen keventämisestä pitää käydä viileän analyyttisesti. Politiikassa se näyttää olevan vaikeaa, koska eri tuloryhmien vastakkainasettelulla on helppo politikoida ja herättää turhaa kateutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää