Wärtsilä ulkoistaa tietotekniikkansa

Wärtsilä-konserni on tehnyt Hewlett-Packardin ja Accenturen kanssa kymmenvuotisen sopimuksen tietotekniikkansa ulkoistamisesta.

Osapuolet eivät kerro sopimuksen arvoa. Kyseessä on yksi Suomen suurimpia ja kattavimpia ulkoistussopimuksia, jossa Wärtsilä antaa niin perustuen kuin sovelluskehityksen ulkopuoliselle kumppanille. Wärtsilä pitää itsellään tietotekniikan strategisen kehityksen.

– Jouduimme valitsemaan, haluammeko tehdä kaiken itse vai annammeko työn ammattitaitoiselle kumppanille. Meidän on kuitenkin omin voimin hankala jatkaa esimerkiksi SAP-sovelluskehitystä, Wärtsilän tietohallintojohtaja Bodil Forss perustelee sopimusta.

Ulkoistussuunnitelmat ovat Wärtsilässä kulkeneet käsi kädessä parivuotisen SAP-hankkeen kanssa.

Wärtsilä SAP-hanke on Suomen suurimpia. Hankkeessa yhtiö luopuu järjestelmäviidakosta ja keskittää järjestelmänsä yhdelle toiminnanohjausjärjestelmälle.

Wärtsilän väkeä HP:n leipiin

– Wärtsilän sopimus kuuluu Nokian ja Soneran kanssa meidän suurimpiin ulkoistussopimuksiimme Suomessa. Maailmassa on vain kymmenkunta kymmenvuotista sopimusta, HP:n palveluista vastaava johtaja Ann Livermore suitsuttaa.

Ulkoistuksessa HP alkaa huolehtia Wärtsilän 8 200 käyttäjän perustietotekniikasta. Yhtiöllä on toimintaa eri puolilla maailmaa yli sadassa toimipisteessä. Wärtsilän 215 tietotekniikan työntekijästä 70 siirtyy HP.n palvelukseen.

HP rakentaa Wärtsilälle kansainvälisen käyttötuen. Lisäksi Wärtsilällä on eri paikkakunnilla maakohtaisia help deskejä. Suomen käyttötuki toimii Vaasassa.

Accenture ryhtyy hoitamaan SAP-järjestelmän kehitystä. Wärtsilän sovelluskehitys siirtyy Intian Bangaloreen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    8. 8

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    9. 9

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää