Investoinnit OECD-maihin laskevat

Ulkomaiset suorat investoinnit OECD-maihin vähenivät edelleen viime vuonna. Maailmantalouden hidas elpyminen, huoli kansainvälisestä turvallisuudesta ja yritysten halu sulatella aiempia yritysostojaan pudottivat investointiastetta. Osasyynä oli myös monien suurten OECD-jäsenten heikko talouskehitys.

OECD:n mukaan ulkomaiset investoinnit putosivat eniten Pohjois-Amerikassa. Investoinnit Yhdysvaltoihin putosivat 45 prosenttia ja investoinnit Kanadaan laskivat 70 prosenttia. Investoinnit EU-alueelle vähenivät 23 prosenttia vuodesta 2002. Suurinta pudotus oli uusissa EU-maissa T?ekissä ja Slovakiassa, lisäksi Saksa ja Britannia menettivät ulkomaisia investointeja.

Suomessa ja Ruotsissa ulkomaiset investoinnit vähenivät kaksi kolmasosaa, osittain Nordean omistusjärjestelyjen seurauksena.

Kaikkialla investoinnit eivät olleet alamäessä. Suurista EU-maista Ranska ja Espanja houkuttelivat edelleen investoijia vuonna 2003. Pienistä Euroopan maista Sveitsissä, Itävallassa ja Norjassa ulkomaiset investoinnit kaksinkertaistuivat.

Ulkomaiset investoinnit OECD-maihin ovat vähentyneet jo kolmen vuoden ajan. Kokonaisinvestoinnit OECD-maista olivat puolestaan viime vuonna lähes ennallaan ja investoinnit OECD:n ulkopuolisiin maihin kuusinkertaistuivat.

Kehitysmaihin ja kehittyviin talouksiin virtasi enemmän nettoinvestointeja kuin koskaan, kohdemaita olivat erityisesti Kiina ja Intia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    3. 3

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää