TeliaSoneran verosaaminen supistuu

Suomen uudet verolait pienentävät TeliaSoneran laskennallista verosaamista alustavien laskelmien mukaan noin 900 miljoonalla Ruotsin kruunulla.
Suomen eduskunta hyväksyi 30. kesäkuuta uudet verolait, joiden myötä muun muassa yhteisöverokanta laskee 29 prosentista 26 prosenttiin verovuoden 2005 alusta lukien.

Suomessa TeliaSoneralla on pääasiassa vain laskennallista verosaamista.

Maaliskuun lopun laskennallisen verosaamisen perusteella TeliaSonera raportoi toisella neljänneksellä noin 900 miljoonan Ruotsin kruunun pienentymisen laskennallisen verosaamisen määrässä ja samansuuruisen laskennallisen verokulun tuloslaskelmassa.

TeliaSonera on kuitenkin parhaillaan vasta laatimassa toisen vuosineljänneksen osavuosikatsaustaan ja lopullinen määrä saattaa poiketa tässä ilmoitetusta, yhtiö huomauttaa.

Laskennallisen verosaamisen muutoksella ei ole kassavirtavaikutusta. Muutos ei myöskään vaikuta sen ajanjakson pituuteen, jonka kuluessa laskennallinen verosaaminen odotetaan hyödynnettävän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    3. 3

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Korkokatto isommillekin vipeille? Pikaluottoja halutaan suitsia tiukemmin

    8. 8

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää