Valikko

Odinin linja piti ja tuotti

Suomeen sijoittavista rahastoista Odin Finland on onnistunut kasvattamaan arvoaan eniten 10 vuoden aikana. Rahasto on ollut tuotoltaan ylivoimainen myös viiden ja kolmen vuoden tarkastelujaksoilla.

Odinin rahasto on kulkenut aina rohkeasti omia teitään. Rahasto ei pyri sijoituksissaan mukailemaan vertailuindeksejä. Se on poiminut vuosien mittaan salkkuunsa vähän vaihdettuja, useimpien sijoitusrahastojen hylkimiä osakkeita.

Teknologiahuuman aikana paljon vaihdettuihin tekno-osakkeisiin sijoittavat rahastot ylpeilivät yli sadan prosentin tuotoilla, mutta Odinin arvo junnasi paikallaan.

Rahaston kärsivällinen strategia palkittiin, kun teknokupla puhkesi. Silloin sijoittajat siirtyivät arvo-osakkeisiin, joita Odin oli ostanut halvalla salkkuunsa. Rahaston kolmen vuoden tuotto onkin aivan omaa luokkaansa.

Odinin menestys on sijoittajille hyvä muistutus siitä, että kärsivällisyys on hyve sijoittamisessa. Kurinalaisesti omaa strategiaansa noudattaen Odin on menestynyt loistavasti.

Rahaston vuotuinen tuotto perustamisesta eli vuoden 1990 lopusta toukokuun 2004 loppuun mennessä on ollut 27 prosenttia. Mikään ei takaa, että Odin Finland pystyy tulevaisuudessa yhtä tuottoisiin sijoituksiin.

Kun rahastojen tuottoja verrataan markkinoiden keskimääräiseen kehitykseen, voi todeta aktiivisen salkunhoidon kannattavan Suomen markkinoilla.

Suomeen sijoittavista rahastoista seitsemän on tuottanut paremmin kuin Hex-portfoliotuottoindeksi, kun vain neljä rahastoa on tuottanut heikommin.

Sekä pääomalla että osuudenomistajien määrällä mitattuna vertailuryhmän suurin Suomeen sijoittava osakerahasto OP-Delta on pärjännyt tuottovertailussa mainiosti.

Sen sijaan seuraavaksi suurimmat rahastot, Nordea Fennia ja Sampo Suomi Osake, ovat hävinneet kymmenen vuoden aikana vertailuindeksilleen.

Suomalaisiin osakkeisiin ja joukkolainoihin sijoittavat yhdistelmärahastot ovat tuottaneet riskiinsä nähden kohtuullisesti.

Tämän ryhmän rahastojen keskinäinen vertaileminen on aina hiukan ongelmallista.

Eri yhdistelmärahastoilla on erilaiset vaihteluvälit siinä, kuinka suuren osan varoista pitää olla sijoitettuna korkopapereihin. Tästä syystä niille on vaikea löytää järkevää vertailuindeksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää