Kaupallinen radiotoimintakatsastetaan

Työryhmäselvittääkaupallisenradiotoiminnan kehittämistävuoden 2006toimilupiasilmällä pitäen

Liikenne- ja viestintäministeriön kokoama työryhmä selvittää kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja. Selvitys valmistunee lokakuun loppuun mennessä. Ensi vuonna käynnistetään vuoden 2006 toimilupakierros.

Työryhmän puheenjohtaja viestintäneuvos Ismo Kosonen painottaa, että tuleva toimilupakierros aloitetaan puhtaalta pöydältä.

– Se on tehty selväksi, ettei ole millään tavalla itsestään selvää että henkilö tai yhtiö, jolla tällä hetkellä on toimilupa, saa sen toimiluvan käyttöönsä myös 2006 jälkeen, Kosonen sanoo.

Kosonen ei kuitenkaan tällä hetkellä lähde arvioimaan myönnetäänkö seuraavalla kierroksella enemmän vai vähemmän toimilupia. Työryhmä on kuullut alan asiantuntijoita ja toimialan edustajia laajasti, selvittääkseen kaupallisen radion kehittämismahdollisuuksia.

Varsinkin paikallisen ja alueellisen radiotoiminnan tarpeisiin kiinnitetään huomiota.

– Meillä on myönnetty toimilupia paikalliseen ja alueelliseen toimintaan ja tietysti on toivottu, että ne myöskin olisivat ohjelmallisesti sidoksissa toimialueisiinsa. Kuitenkin tuntuu siltä, että kaikki eivät tätä tavoitetta ole huomioineet, Kosonen sanoo.

Suomen Radioiden Liitto (SRL) tulisi mielellään työryhmän kuultavaksi. Liitto toivoo seuraavalta toimilupakierrokselta monimuotoisuuden säilyttämistä ja mahdollisuuksien mukaan uusia toimilupia.

Paikallisradioiden mainosmyyntiä on viime vuosina syönyt osavaltakunnallisten asemien kasvu ja ketjuuntuminen.

– Näyttää siltä että trendi, jossa valtakunnallisen radiomainonnan kasvava osuus kaikesta radiomainonnasta jatkuu. Paikallisradioiden myynti on viime vuodet seissyt paikallaan, toimitusjohtaja Timo Savola Suomen Radioiden Liitosta sanoo.

SRL näkee tarpeelliseksi kehittää ja mahdollisesti laajentaa Suomen kaupallista radiokenttää. Liitto lähtee siitä että nykyisille toimijoille myönnetään vähintään nykyisen kaltaiset toimiluvat. Savolan mielestä Suomessa on myös tälläkin hetkellä jakamattomia radiotaajuuksia, joille varmasti löytyisi ottajia.

– Muutoksissa on aina uhkia ja mahdollisuuksia. Toivomme, että työryhmän ratkaisut ovat kaupallista radiotoimintaa kehittäviä, Savola sanoo.

Suomen ainoa valtakunnallinen kaupallinen radioasema on tällä hetkellä Radio Nova. Kososen mielestä voisi miettiä, mahtuisiko markkinoille mahdollisesti toinenkin. Kuka kannattavaa radiotoimintaa Suomessa pystyy pyörittämään, jää markkinoiden ja yleisön arvioitavaksi.

– Toivottavaa on että toimilupakierros aloitetaan riittävän ajoissa, että nykyisille ja mahdollisille uusille jää riittävästi aikaa reagoida mahdollisesti muuttuvaan tilanteeseen, Savola toivoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    7. 7

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    8. 8

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää