Valikko

Efore sukelsisyvemmälle

Osakekurssit jäivät pieneen laskuun eilen Helsingin pörssissä. Vaihtokärki eli Nokia, UPM ja Fortum jäi pakkaselle. Voimakkaimmassa laskussa oli perjantaina liikevaihtonsa kasvusta varoittanut Efore. Pörssipäivä oli vaisu, eikä vaihtoa kertynyt merkittävästi.

– Markkinoilla oli odottava tunnelma, ja kaupankäynti oli hyvin hiljaista, eräs meklari sanoi.

Hex-yleisindeksi jäi 0,8 prosenttia miinukselle 5 756 pisteeseen. Portfolioindeksi peruutti 0,8 prosenttia. Vaihtoa kertyi 260 miljoonaa euroa.

Nokia laski 0,8 prosenttia 11,59 euroon. Nokia kertoi toimittavansa norjalaisen teleoperaattorin Telenorin pakistanilaiselle tytäryhtiölle gsm-verkon ja palveluita. Telenor Pakistan on uusi asiakas Nokialle ja uusi gsm-operaattori Pakistanissa. Nokia ei kertonut tiedotteessaan sopimuksen arvoa.

Metsäyhtiöiden kurssit kehittyivät eri suuntiin. UPM laski prosentin 15,20 euroon, ja Stora Enson R-osake pysyi ennallaan perjantain päätösarvossa 10,77 eurossa.

Elektroniikkayhtiö Eforen osake halventui 11 prosenttia 5,12 euroon. Yhtiö varoitti kolmannen neljänneksen ja koko tilikauden liikevaihdon kasvun jäävän selvästi aiempaa pienemmäksi perjantaina juuri ennen Helsingin pörssin sulkeutumista.

Teollisuudelle komponentteja toimittavan Componentan kurssi nousi 4,4 prosenttia. Yhtiö ilmoitti perjantaina solmineensa 75 miljoonan euron arvoiset tilaussopimukset kahden eurooppalaisen kuorma-autovalmistajan kanssa. Osakkeen vaihto jäi vähäiseksi.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Incap varoitti aamupäivällä liikevoittonsa jäävän yhtiön aiempaa arviota alemmaksi. Incap jäi 9,1 prosentin laskuun. Osakkeen vaihto oli melko pientä.

Stockmannin myynti kasvoi kesäkuussa 8,3 prosenttia viime vuodesta. Parhaassa vedossa oli tavarataloryhmä, jonka myynti voimistui noin kuudenneksella vuotta aiemmasta ajankohdasta. Yhtiön B-osake jäi 0,2 prosenttia pakkaselle.

Rakennuskonevuokraamo Ramirentin norjalainen tytäryhtiö Bautas on yhdessä norjalaisen Malthusin kanssa tehnyt 230 miljoonan Norjan kruunun eli lähes 28 miljoonan euron arvoisen työmaatilakaupan rakennuskonserni Skanskan norjalaisen tytäryhtiön Skanska Norgen kanssa. Bautaksen osuus kaupasta on noin viidennes. Ramirentin kurssi nousi 0,8 prosenttia.

Viestintäjärjestelmiä operaattoreille valmistava Tecnomen toimittaa multimediaviestikeskuksen venäläisoperaattori Multiregional TransitTelecomille. Yhtiö ei kerro toimituksen arvoa. Yhtiön kurssi heikkeni 0,7 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    8. 8

      Anvia aloittaa yt:t – vähentää enintään 25 työpaikkaa

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää