Paineet vakaussopimuksenmuuttamiseksi kasvavat

EU:n nykyiseen kasvu- ja vakaussopimukseenkaivataan uusia joustoja ja keinoja

Kiista kasvu- ja vakaussopimuksen valvonnasta päättyi eilen Euroopan komission erävoittoon.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin kumosi EU:n talous- ja valtiovarainministereistä koostuvan Ecofin-neuvoston tekemän päätöksen jättää rankaisematta Saksaa ja Ranskaa liian suuresta budjettialijäämästä.

Euroopan investointipankin johtajan Sauli Niinistön mielestä kasvu- ja vakaussopimuksessa pitäisi paremmin huolehtia siitä, että jäsenmaiden taloudet eivät noususuhdanteessa ylikuumentuisi.

– Tärkeintä on kasvukauden hallinta, mikä on myös kaikista vaikeinta. Suhdannepoliittisesti on omistusta, jos heikon kasvun aikana pitää vielä supistaa julkista taloutta.

Ecofin laitettiinruotuun

EY-tuomioistuimen päätöksen taustalla on komission ja Ecofinin juristien välinen kiista EU:n sisäisestä päätöksenteosta. Professori Esko Antolan mukaan tuomioistuimen päätöksellä haluttiin osaltaan voimistaa komission valtaa.

– Kysymyksessä on Ecofinin laittaminen ruotuun, koska se ei odottanut komissiolta uutta ehdotusta, vaan rupesi aktiivisesti toimimaan asiassa. Tässä tapahtui se rikkomus, johon EY-tuomioistuin nyt otti kantaa.

Tuomioistuimen päätös ei tarkoita sitä, että nyt Saksaa ja Ranskaa automaattisesti rangaistaisiin. Komissio alkaa nyt valmistella Ecofinille uutta ehdotusta siitä, mitä Saksan ja Ranskan budjettialijäämiin suhtaudutaan. Mahdolliset rangaistukset ovat Antolan mielestä erittäin epätodennäköisiä.

Päätöksellä laajatvaikutukset

EY-tuomioistuimen päätöksellä on kuitenkin muita, pidemmälle meneviä vaikutuksia.

Jos EU:n päätöksenteossa eri instituutiot ottavat entistä aktiivisemman roolin, siirtää se Antolan mielestä valtaa komissiolta suurten jäsenmaiden mielipiteen mukaan toimiviin instituutioihin, kuten Ecofin-neuvostoon.

– Suuri periaatteellinen kysymys on se, että komissiolla on instituutioiden toiminnassa aloiteoikeuden monopoli, joka on eräs Euroopan yhteisöjen päätöksenteon yksi kulmakivistä.

Vaikka nyt tehdyssä EY-tuomioistuimen päätöksessä ei oteta kantaa kasvu- ja vakaussopimuksen sisältöön, vaan ainoastaan EU:n sisäisen päätöksenteon laillisuuteen, saattaa se jouduttaa kasvu- ja vakaussopimuksen uusimista.

– Vakaussopimukseen tarvitaan lisää joustoja, joita tiukassa rahapolitiikassa voidaan saada aikaan budjetti- tai velkakriteereitä höllentämällä. Tämän hetken tilanteessa joustaminen velkakriteereistä näyttää suositummalta vaihtoehdolta, Antola sanoo.

Suomi onmallioppilas

Suomelle nykyinen kasvu- ja vakaussopimus ei aiheuta päänvaivaa, sillä valtiovarainministeri Antti Kalliomäen johdolla, Suomi on sopimuksen noudattamisessa mallioppilas.

– Suomessa vakaussopimuksen noudattaminen toimii hyvin. Suomen valtiovarainministeriö on vakaussopimuksen noudattamisessa kaikista jäsenmaista puhdasoppisin, Antola sanoo.

Kasvu- ja vakaussopimus solmittiin Saksan aloitteesta vuonna 1997 ja sen tehtävänä on lujittaa jäsenmaiden luottamusta toisiinsa. Niinistön mielestä euro-alueella tarvitaan edelleen vahvaa luottamusta maiden välillä. Nyt vain pitäisi miettiä uusia keinoja, joilla budjettikurista lipsumiset voitaisiin havaita ajoissa.

– Keskeistä asiassa ei ole se, että taloussuhdanteen takia ei voida noudattaa sopimusta. Vuosituhannen alussa ei jarrutettu riittävästi talouden kasvua ja tässä on sitten tulos, Niinistö sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää