Valikko

Talo saa kesällä uuden sminkin

Rakennusyrittäjä Esa Raitaei joudakesälomalle,sillä talviaikaanei julkisivuremontteja tehdä

Kesän pressun alla jokainen muistaa. Kuinka kuuma muoviin kääriytyneessä talossa olikaan.

Kesäkuukaudet ovat julkisivuremonttien kiivainta aikaa.

Talvella, vuodenvaihteen ympärillä, julkisivuremontteja tekevät yritykset laskevat ja suunnittelevat seuraavan kesän urakoita ja tekevät korjauksien esi- ja jälkitöitä.

– Itse korjaustyötä voi tehdä kahdeksan tai yhdeksän kuukautta vuodessa. Vaikka korjaus vie pari kuukautta huoneistoa kohden, on työmaa on talon ympärillä helposti seitsemän kuukautta, sanoo Esa Raita, nimeään kantavan rakennusyhtiön toimitusjohtaja.

Esa Raita Oy tekee julkisivuremontteja ja peruskorjauksia. Yhtiön tärkeintä toiminta-aluetta on pääkaupunkiseutu, vaikka tämän kesän 16 työmaasta suurin onkin Forssassa. Kuusitoista työmaata tarkoittaa yli 50 kerrostaloa.

– Meillä on töissä nelisenkymmentä kaveria, kuusi työnjohtajaa. Kesäksi palkkaamme 20 työntekijää lisää, Raita laskeskelee.

Raita arvioi korjauksien kysynnän vilkastuneen.

– Taloyhtiöt tekevät nyt korjauspäätöksiä. Ne ovat alkaneet satsata korjaamiseen sen sijaan, että siirtäisivät korjauksia hamaan tulevaisuuteen. Tämä on hyvä suhdannemerkki.

Pihapoliisitvalvovat

Julkisivukorjaus alkaa rakennustelineiden ja peitteiden asennuksella talon ympärille.

Useissa 1970-luvulla rakennetuissa taloissa on asbestia, joka on purettava. Talon seinät hiekkapuhalletaan ja paikataan ylitasoituslaastilla, joka estää rapautumisen. Sitten seinät maalataan.

Usein samalla korjausrupeamalla uusitaan parvekkeiden kaiteet ja parvekkeisiin asennetaan lasitus. Joskus taloyhtiö uusii samalla myös ikkunat.

Jutustelu kuuluutyönkuvaan

Yksi Esa Raita Oy:n päätuote on eristerappaus. Tämä parantaa talon julkisivun lämmöneristystä.

Asukkailla riittää rakennusmiehille asiaa. Jutustelu vie siivun toimitusjohtajan työpäivistä.

– Ymmärtäähän tuon. Haitta remontista asumiselle on iso, jos asunto ei ole läpi talon ja jos huoneisto on iso.

– Kuuma kesä on paketoidussa talossa varmasti tuskaa. Ja hiekkapuhallus on meluisaa puuhaa. Se ei kestä kauan asuntoa kohden, mutta melu kuuluu kauas, Raita sanoo.

Mutta tänä kesänä on vain satanut. Sekään ei ole hyvä: esimerkiksi parvekkeiden lattioiden pinnoittamisen ajan pitäisi olla kuivaa säätä.

Yrittäjä tuuraaalaisiaan

Raidan kesäaamut alkavat työmaalla kello seitsemän.

Toimitusjohtaja on kolmen työmaan työnjohtaja, ja hän myös tuuraa vuorollaan kesälomalla olevia johtajia.

– Aika pahasti olen tässä naimisissa, Raita sanailee. Kesäaikaan ei lomalle jouda. Eikä oikein syksylläkään, sillä silloin yhtiö laskee seuraavan kesän urakkatarjouksia.

– Laskentavaiheestakaan en oikein voi olla paljon pois. Mutta eivät työpäivät hirveän pitkiksi veny. Olen aina lähtenyt aikaisin töihin, ja kotona olen neljän viiden aikaan.

Raita perusti yrityksensä 12 vuotta sitten, laman keskelle.

Alkuvuosina työt olivat pieniä, ja rahat olivat tiukassa.

– Nyt menee ihan kohtuullisesti, Raita luonnehtii. Rakennusalalle hän päätyi lukiovuosien jälkeen, kesätöistä. Sitten tie vei Teknilliseen opistoon.

Onko yrittäjäksi ryhtyminen Suomessa liian vaikeaa?

– Ei se niin kummallista ole: olin vieraan palveluksessa ja ajattelin, että samoja hommia voisi tehdä omaan lukuun.

Pieni pärjääkun erikoistuu

Esa Raita Oy:n liikevaihdosta 70 prosenttia tulee julkisivuremonteista. Yhtiön asiakkaita ovat asunto-osakeyhtiöt.

Kilpailu on kovaa, ja tarjouskilpailut ratkaisee hinta. Pieni yritys pärjää, kun työn toteutuksen suunnittelu on tarkkaa.

– Olen halunnut erikoistua julkisivutöihin. Olemme maksaneet tällä alalla oppirahat, eikä tästä ole syytä rönsyillä, Raita sanoo.

Mistä yhtiösi työstä olet erityisen ylpeä?

– Se on Jarrumiehenkadulla, Helsingin Pasilassa viime vuonna valmistunut työ. Kohde oli iso, aikataulu onnistui nappiin, lopputulos on hyvä ja tilaaja tyytyväinen, Raita myhäilee.

Esa Raita

Kotipaikka: Kirkkonummi

Toimiala: Rakennus- jamaalausliike, erikoistunutjulkisivuremontteihin

Liikevaihto 2003:10 miljoonaa euroa

Työntekijämäärä: 40

Perustettu: 1992

Asiakaskunta: Asunto-osakeyhtiöt

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    10. 10

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää