Valikko

Huolia 19. reiällä

Ystäväni Elisabeth aloitti viimeksi maanantaikierroksemme. Linda ja minä katselimme vieressä ensimmäistä komeaa kaarta. "Se näyttää hyvältä, tosi hyvältä", kiljahdimme kuin yhdestä suusta.

Pallo pysähtyi hetkeksi metrin päähän reiästä, mutta päättikin lopulta lipua sisään. Näimme elämämme ensimmäisen hole-in-onen ja vieläpä meidän tasoisemme, aloittelevan pelaajan lyömänä.

Elisabeth itse ei suoritusta nähnyt, sillä pallon lähdettyä oikeaan suuntaan hän oli enemmän huolissaan kadonneesta tiistä ja etsi sitä kuumeisesti maasta.

Perinteiden mukaan meidän olisi pitänyt nauttia Elisabethin piikkiin kuohujuomaa kierroksen päätyttyä. Kyseessä oli kuitenkin aamupäivä ja meillä perheenäideillä oli kaikenlaista kiirettä tiedossa. Lopulta emme lähteneet edes cappuccinolle golfklubin kahvilaan.

Britannian golfareiden hole-in-onen juhlinta uhkaa tulevaisuudessa perustua juuri noihin kahvipohjaisiin juomiin. Perinteisesti 19. reiällä nautitaan vahvempia aineita, mutta syksyllä esiteltävä uusi alkoholilaki estää yksityisiä klubeja tarjoilemasta alkoholia muille kuin jäsenille.

Kirjaimellisesti ottaen laki tarkoittaa sitä, etteivät Britannian kentillä pelaavat vierailijat enää saa alkoholijuomia. Useimmilla kentillä enemmistö pelaajista on vieraita.

Klubien tuloihin heidän anniskelukieltonsa toisi ison loven. Vain harvat klubit ovat hakeneet yleisiä anniskeluoikeuksia, eivätkä ne niitä haluakaan, sillä sitten sisälle pitäisi päästää kaikki ohikulkijat, sellaisetkin, joilla ei ole mitään kiinnostusta golfiin.

Golfarit kampanjoivatkin nyt poikkeusta lakiehdotukseen. Sitä tuskin tulee.

Lainkuuliaisina yrityksinä golfklubit aikovat täyttää lain kirjaimen. Ja oikeastaan hengenkin, sillä eihän lainsäätäjä voi oikeasti haluta tuhota 19. reiän golfperinteitä?

Laki sallii tarjoilun jäsenille, mutta ei vieraille. Peribrittiläinen ratkaisu ongelmaan on vieraiden muuttaminen jäseniksi. Alkoholilakihan ei määrittele sitä, millaisia jäsenyyksiä yksityiset klubit harrastavat.

Tulevaisuudessa kierrosmaksun suorittavasta vieraasta tulee siis golfklubin päiväjäsen. Pikkuisen byrokratia lisääntyy, sillä vieras joutuu täyttämään lyhyen lomakkeen, johon laitetaan nimi ja osoite.

Julkisesti brittiläiset golfklubit eivät ole valittaneet sitä, että näin lainsäätäjä pakottaa ne rakentamaan oivan markkinointitietokannan. Satunnaisia päiväjäseniä voi sen avulla kosiskella pelaamaan hiljaisina aikoina tai ryhtymään vuosijäseniksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    4. 4

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää