Valikko

Kesäruoan reseptit

Vuohenmaito-rucolapiiras

400 g valmista paistostaikinaa

100 g vuohenmaitojuustoa

150 g miniluumutomaatteja

150 g rucolaa

2 kpl sipulia

2 rkl öljyä

suolaa

mustapippurirouhetta

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa rucolanippu kahtia. Kuullota sipulia ja rucolaa kattilassa öljyssä, mausta ja jäähdytä. Levitä taikinalevyn keskelle. Leikkaa tomaatit puoliksi ja aseta rucolan päälle. Leikkaa juusto viipaleiksi ja aseta tomaattien päälle. Käännä taikinalevyn pitkät sivut osittain juuston päälle. Voitele taikina vedellä ja paista piirasta 190 asteessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa haaleana.

Lämminsavustettua nieriää ja maximiliankastiketta

1 kg nieriäfileitä tai läpipaloja

suolaa

öljyä

3 dl majoneesia

3 kpl anjovisfileetä

1 dl chilitomaattikastiketta

2 kpl keitettyä kananmunaa

3 rkl leikattua ruohosipulia

Hiero kalapalojen pintaan hieman öljyä. Mausta kalat suolalla. Laita savulaatikkoon puruja ja sokeripala. Kuumenna, ja kun savua alkaa tulla aseta kalapalat ritilälle savustuslaatikkoon. Savusta noin 20 minuuttia.

Purista kuoritut kananmunat ja anjovis siivilän läpi. Sekoita ne, tomaattikastike ja ruohosipuli majoneesin joukkoon. Tarjoa savukala kastikkeen ja keitettyjen varhaisperunoiden kera.

Majoneesi

2 kpl keltuaista

1 rkl sinappia

n. 1 dl viinietikkaa

valkopippuria

1 l öljyä (rypsi, rapsi, auringonkukka)

suolaa

Kaikkien raaka-aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä. Laita sinappi, keltuaiset, pippuria ja puolet etikasta pyöreäpohjaiseen kulhoon. Sekoita koko ajan pallovatkaimella ja kaada öljy ohuena nauhana kastikkeen joukkoon. Lisää välillä etikkaa. Kastike tulee valmistaa varoen, ettei se juoksetu, mutta liika hitaus saa kastikkeen lämpenemään, jolloin se juoksettuu. Tee majoneesista mahdollisimman kiinteää. Mausta kastike lopuksi suolalla.

Vadelmia ja kinuskihyytelöä

1 l tuoreita vadelmia

tomusokeria

3 dl kuohukermaa

2 dl sokeria

3 dl kuohukermaa

4 kpl liivatelehteä

Keitä 3 dl kermaa ja sokeri kattilassa kunnes jäljellä on vain 2 dl kastiketta. Lisää joukkoon liotetut liivatelehdet. Anna jäähtyä ja kääntele sitten joukkoon varovasti kovaksi vatkattu kerma. Laita vuokaan jääkaappiin hyytymään. Kumoa ja leikkaa viipaleiksi. Tarjoa vadelmien kera.

Ohjeista 6 annosta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    9. 9

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    10. 10

      Trump repi merkittävän kauppasopimuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää