Bouygues maksaa tuhdin lisäosingon

Ranskalainen tele- ja rakennuskonserni Bouygues maksaa omistajilleen 1,7 miljardin euron lisäosingon. Kyseessä on yksi Ranskan suurimmista osakkeenomistajille suunnatuista voitonjaoista.
Bouygues kertoi osingoistaan vain muutama päivä sen jälkeen kun amerikkalainen Microsoft oli ilmoittanut omasta, noin 75 miljardin dollarin voitonjakosuunnitelmastaan neljän seuraavan vuoden aikana.

Bouyguesin tapauksessa osakkeenomistajat saavat kertaeränä viiden euron osakekohtaisen lisäosingon.

Yhtiön omistuksiin kuuluvat muun muassa Ranskan kolmanneksi suurin teleoperaattori Bouygues Telecom ja tv-kanava TF1. Bouygues toimii myös rakennusalalla.

Financial Timesin mukaan yhtiö haluaa palkita osakkeenomistajansa, jotka ovat tukeneet sitä telealan vaikeina aikoina. Vuosina 1999-2000 Bouygues keräsi omistajiltaan suunnatulla annilla kaksi miljardia euroa lisärahoitusta.

Nyt kerrotun lisäosingon ohella Bouygues on ensimmäisellä neljänneksellä ostanut omia osakkeitaan noin 400 miljoonan euron arvosta.

Yhtiön suurimpiin omistajiin kuuluva toimitusjohtaja Martin Bouygues tienaa osingonjaossa noin 230 miljoonaa euroa. Hän omistaa 14 prosenttia nimeään kantavan yhtiön osakkeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää