Valikko

Olympiasponsorit ottavatjulkisuudesta kaiken irti

Olympialaiset kasvattavat Samsungin Suomen-markkinointi-budjettia kolmanneksen

Viikon päästä alkavat olympialaiset näkyvät jo kaupoissa ja mainostauluissa, kun kisoja sponsoroivat suuryritykset julkaisevat kilvan kampanjatuotteitaan.

Samsung on kasvattanut markkinointibudjettiaan Suomessa 30 prosenttia, jotta virallisen sponsorin statuksesta saataisiin kaikki irti. Yhtiö on julkaissut kisojen kunniaksi kännykkämallin, jonka myynti loppuu yhtä aikaa kisojen kanssa.

Suomen Samsung sai myytäväkseen 20 000 kisapuhelinta. Maajohtajan Esa Aarnion mukaan olympiamalli menee hyvin kaupaksi.

– Luulen, että se loppuu kesken, Aarnio povaa.

Samsung antaa myös olympia-alennusta tietyistä puhelinmalleistaan. Aarnio uskoo olympianäkyvyyden lisäävän mukavasti myyntiä. Yhtiön suurin olympiamainoskampanja liittyi heinäkuussa juostuun olympiasoihtuviestiin, jossa oli mukana myös Coca-Cola.

Suomen Samsung vie olympialaisiin hieman toistakymmentä sidosryhmiensä edustajaa.

Xerox odottaamyynnin kasvavan

Kopiokoneita valmistava Xerox toivoo tämän viikon alussa myyntiin tulleista kisamalleistaan hiljaisen heinäkuun pelastajia.

– Odotamme, että elo–syyskuun myynti lisääntyy 5–10 prosenttia viime vuodesta, markkinointipäällikkö Ilpo Ahokas kertoo.

Aiemmista kisoista poiketen Suomen Xerox ei vie asiakkaita Ateenaan, mutta on järjestänyt kotimaassa asiakastapahtumia olympiateemalla.

– Olympiarenkailla on kriiseistä huolimatta vahva huomioarvo varsinkin, kun kisat pidetään Euroopassa, mutta sponsoroinnin vaikutusta myyntiin on vaikea mitata, Ahokas miettii.

Coca-Cola myy kisojen kunniaksi Poweraid-urheilujuomaansa kultaisessa pullossa. Juomaa markkinoidaan myös kiertueella, jonka vetonaulana on Play Stationin olympiapeli.

Swatch on tehnyt kisoja varten 22 kellomallia, joista osa on jo myyty loppuun.

McDonald’siltakisahampurilainen

McDonald’sin suurin ponnistus olympialaisia varten Suomessa on Greek Mac -hampurilainen, jonka mainokset ilmestyivät hiljattain katukuvaan. Emoyhtiöstä oli tarjolla useampiakin kisatuotteita, mutta Suomeen haluttiin vain kreikkalainen hampurilainen, koska sen uskotaan sopivan kotimaisiin makutottumuksiin.

Yhtiön Suomen viestintä- ja markkinointijohtajan Olli Kilven mukaan olympiaprojekti ei ole nostanut yhtiön mainosbudjettia, mutta on painottanut rahanmenoa enemmän syyskesään.

Ensi viikolla McDonald’s ja Coca-Cola käynnistävät yhteistyössä kisajuomakampanjan. Lisäksi Suomesta lähtee neljä työntekijää töihin olympiastadionilla ja kisakylässä toimiviin McDonald’sin ravintoloihin.

Kilpi luottaa hampurilaisten menekkiin olympiakylässä, vaikka lumilautailu ei olekaan mukana kesäkisoissa.

– Liikkuvilla ihmisillä on kova nälkä, Kilpi vakuuttaa.

Visa mukanaensikertaa Suomessa

Visa Suomen markkinointi ratsastaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa olympia-aatteella. Yhtiön nimikkourheilijoita on käytetty mainonnassa monipuolisesti hyväksi. Suomessa Visaa hallinnoivan Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen on erityisen tyytyväinen internetissä järjestettyyn kilpailuun, jonka pääpalkintona oli matka Ateenaan.

– Kampanjan osallistujamäärä oli kaikkien aikojen suurin, Kapanen iloitsee.

Visan markkinointiponnisteluja Suomessa selvästi lisännyt olympiakampanja sai avustusta Visa Internationalin olympiabudjetista.

– Mittaamme mielikuvaa säännöllisesti kampanjan aikana. Palaute on ollut rohkaisevaa. Nimikkourheilijoistamme varsinkin Sari Multala ja Olli-Pekka Karjalainen ovat saaneet paljon myönteistä julkisuutta, Kapanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää