Valikko

OECD nosti ennustettaan Saksan talouskasvusta

Tähänastiset uudistukset riittävätmaaraportinmukaan vastaalkusoitoksi

OECD nostaa ennustettaan Saksan talouskasvusta, mutta patistaa maata panemaan lisää vauhtia poliittisiin uudistuksiin.

Vielä keväällä OECD arvioi Saksan talouden kasvavan tänä vuonna hädin tuskin puolentoista prosentin vauhtia.

– Viime kuukausien perusteella on kuitenkin aihetta odottaa, että kasvu asettuu jonnekin puolentoista ja kahden prosentin välille, sanoo Saksaa koskevan maaraportin tekoa johtanut Eckhard Wurzel.

Kalenteritasoitettuna eli tämän vuoden tavallista runsaampi työpäivien määrä huomioiden kasvu jää kuluvana vuonna 1,1 prosentin ja ensi vuonna 2,1 prosentin suuruiseksi.

Vienti ja tuonti nousevat voimakkaasti jo tänä vuonna. Työttömyyden hienoista helpottamista ja kuluttajakysynnän elpymistä joudutaan odottamaan ensi vuoteen, ennustaa OECD.

Työllisyydessänousun varaa

Maaraportin ydinsanoma on se, että tähänastiset poliittiset uudistukset ovat askelia oikeaan suuntaan. Niitä pitäisi kuitenkin viedä vielä paljon pidemmälle ja laajemmalle, ja ne pitäisi esittää selkeämpänä ja ennakoitavampana kokonaisuutena kuin toistaiseksi on tapahtunut.

Saksan pitäisi OECD:n mukaan parantaa ennen muuta työllisyyttä ja työn tuottavuutta. Työllisyysaste on muista jäsenvaltioista poiketen nyt alimmillaan kymmeneen vuoteen.

Työn tuottavuus on noussut voimakkaammin kuin monessa muussa maassa, mutta se ei ole riittänyt kompensoimaan työllisyyden laskua.

Erityisen selvästi pitäisi Wurzelin mukaan nostaa ikääntyvien työntekijöiden työllisyyttä. Tähän asti yli 55-vuotiaita on työnnetty varhaiseläkkeelle, jotta saataisiin työpaikkoja nuoremmille, mutta tulos on ollut aivan toinen.

– Runsas varhaiseläkkeelle siirtyminen on heikentänyt motivaatiota jatkokoulutukseen, nostanut sosiaalimenoja eli myös työvoimakustannuksia, ja se taas on heikentänyt työvoiman kysyntää, Wurzel listaa.

Ei verokeitaitaitäiseen Saksaan

Kolmas päätehtävä on julkisen talouden tasapainottaminen lähivuosien kuluessa.

– Julkisten menojen karsiminen ja kasvun vahvistaminen nähdään usein mahdottomana yhtälönä, mutta olemassa on hyvinkin toimia, joilla voidaan edistää molempia tavoitteita, Wurzel sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee muun muassa liittovaltion, osavaltion ja kuntien päällekkäisyyksien karsimisen sekä yrityksen perustamiseen liittyvän byrokratian keventämisen.

Verotusta tulisi keventää sekä yksinkertaistaa karsimalla poistoja, mutta samalla olisi laajennettava veropohjaa, jotta verotulot eivät kokonaisuudessaan pääse laskemaan.

Itäisten osavaltioiden muuttaminen verokeitaaksi tai erikoistalousalueeksi ei saa OECD:ltä kannatusta.

– Ne uudistukset, joita tehdään, pitää tehdä koko maan laajuisesti. Se, mikä auttaa länttä, on hyväksi myös idälle, sanoo Wurzel.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää