Valikko

Vaisalan liikevaihto pienessä laskussa alkuvuonna

Elektronisia mittausjärjestelmiä ja -laitteita valmistavan Vaisala Oyj:n alkuvuoden liikevaihto jäi hieman viime vuotta pienemmäksi. Tulostaan yhtiö kuitenkin onnistui parantamaan.
Liikevaihto pieneni reilut kaksi prosenttia viime vuoden tammi-kesäkuusta ja oli 81,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 7,7 miljoonaan euroon 7,0 miljoonasta eurosta. Liikevoiton osuus liikevaihdosta nousi 9,5 prosenttiin 8,4 prosentista.

Tulos ennen satunnaisia eriä koheni 8,3 miljoonaan euroon 5,7 miljoonasta eurosta ja osakekohtainen tulos 0,33 euroon 0,22 eurosta.

Tilauksia Vaisala sai ensimmäisellä vuosipuoliskolla 84 miljoonan euron arvosta eli saman verran kuin viime vuonna. Tilauskantaa oli 60 miljoonaa euroa, jossa on laskua 14 miljoonaa euroa.

Toinen vartti paransi

Toinen neljännes oli Vaisalalle ensimmäistä selvästi parempi. Ensimmäisen neljänneksen tulos ennen satunnaiseriä oli 1,6 miljoonaa euroa, joten toisen neljänneksen osuudeksi tuli 6,7 miljoonaa euroa.

Vaisalan mukaan kysyntä jatkui alkuvuonna edelleen epävakaana useimmilla liiketoiminta-alueilla. Markkina-asemaansa yhtiö kuvaa kuitenkin edelleen vahvaksi.

Vaisala odottaa koko vuoden liikevaihdon olevan hieman pienempi kuin viime vuonna. Tuloksen yhtiö odottaa kuitenkin paranevan jonkin verran.

Vaisala kertoo jatkossakin panostavansa merkittävästi tuotekehitystyöhön ja kilpailukyvyn kehittämiseen.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää