Makkara kävi kaupaksisateista huolimatta

Liha-alankokonais-markkinatkasvoivattänä kesänäneljä prosenttia.Atrian makkaratkävivät erityisenhyvin kaupaksi.

Sateista ja kylmästä huolimatta lihamarkkinoiden arvo kasvoi touko–heinäkuussa viime kesään verrattuna neljä prosenttia. Atria lisäsi markkinaosuuttaan 24,8 prosenttiin. Yhtiön mukaan sen myynti sujui kokonaismarkkinoita paremmin.

Myynnin kasvu tuli pääasiassa grillimakkaroiden myynnistä. Atrian Wilhelm Perinteinen nousi jo alkukesästä myydyimmäksi grillimakkaraksi arvossa mitattuna.

– Yksi syy kasvuumme on, että kaikki toimitusvarmuuteen ja toimituskykyyn liittyvät asiat ovat erittäin hyvällä tasolla. Järjestelmät toimii tällä hetkellä todella hyvin, Atrian toimitusjohtaja Seppo Paatelainen sanoo.

Wilhelm-makkarat ovat olleet markkinoilla vain kolme vuotta, mutta ne ovat jo saaneet hyvän markkinaosuuden. Muidenkin tuotteiden markkinaosuuksia on pystytty lisäämään, mutta ei hinnan kustannuksella.

Atrian tuotteet eivät kuitenkaan ole halvan hintansa vuoksi valloittaneet markkinaosuuksia tänä kesänä.

– Kun katsotaan ulosmyyntihintoja, useimmat kriittiset tuotteet ovat meillä kalliimpia kuin kilpailijoilla. Luultavasti myös sisäänostohintamme ovat kalliimpia, Paatelainen sanoo.

Sesonki jo ohi

Alkukesä on grillimakkaran tärkein kausi. Elokuussa myynti jo hidastuu.

– Koulujen alkaessa kulutusrakenne muuttuu oleellisesti. Kuluttajat ostavat enemmän lihaa ja valmistavat kotona ruokaa siitä. Grillaamiset jäävät vähemmälle, Paatelainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Onko sinulla asuntovelkaa? Näin korkojen nousu iskee

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää