Valikko

Fedin korkopäätöskaipaa kasvutodisteita

Koronnostojen uskotaan jatkuvan jo syyskuussa

Yhdysvaltain liittovaltion keskuspankin Fedin tiistainen koronnostopäätös ei ollut varsinainen yllätys kenellekään.

Keskiviikkoaamu alkoi Wall Streetillä kuitenkin reippaalla notkahduksella. Analyytikkojen mukaan se johtui enemmänkin teknologiaosakkeista, etenkin Ciscon synkistä ennusteista.

Teollisuusosakkeiden Dow Jones ja teknologiapainotteinen Nasdaq aloittivat keskiviikon pörssipäivän reippaalla alamäellä. Eniten liukui Nasdaq, joka vajosi heti lähes 2,5 prosenttia. Dow Jones tuli alas prosentin verran, mutta se toipui alamäestä osittain kaupankäynnin jatkuessa.

Vielä tiistaina, heti korkopäätöksen jälkeen analyytikot uskoivat korkolausuntojen rauhoittavan markkinoita.

– Fed ei ole painamassa talouskasvun jarrua, se on vain nostanut jalkansa kaasupolkimelta, mietti John Hancock Financial-yhtiön pääekonomisti Bill Cheney.

Kaikki eivät ole kuitenkaan yhtä toiveikkaita.

– Ihmiset epäilevät yhä pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia Yhdysvalloissa, sanoo Citibankin valuuttaekonomisti Marvin Barth.

– Nyt on vallalla epäröinnin ilmapiiri. Halutaan nähdä kovia todisteita talouden kohentumisesta, ennenkuin dollaria pusketaan korkeammalle, hän varoittaa.

Yhdysvalloissa uskotaan, että korkoja nostetaan seuraavassakin, syyskuussa pidettävässä avomarkkinakomitean kokouksessa, ja että nostot jatkuvat vuoden loppuun saakka.

Nostojen oletetaan jatkuvan maltillisina, eli prosenttiyksikön neljänneksen tasolla. Fedin arvioiden mukaan inflaatio on yhä aisoissa eikä korkojen maltillinen hinaaminen ylöspäin lisää inflaatiopaineita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Veikkaukseen yhdistyvä RAY jättää jälkeensä 500 miljoonan perinnön

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Lähteet: EKP:n neuvostossa erimielisyyttä satojen miljardien osto-ohjelman jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää