Etelä-Afrikassa riittää työtä

Työelämä: Etelä-Afrikka tarjoaa ulkomaisille yrityksille runsaasti mahdollisuuksia, mutta riskit on hyvä pitää mielessä. Randi on epävakaa valuutta, ja demokratia onvasta kymmenen vuoden ikäinen.
Etelä-Afrikan talous kasvaa kohisten, jos maan hallituksen uudet kehittämistavoitteet toteutuvat edes osittain. Rakentajille riittää työtä niin satamissa kuin asuntojen, hotellien ja liikehuoneistojen pystyttämisessäkin. Nykyaikaistamislistalla ovat ainakin metsä-, kaivos- ja voimateollisuus.

Finpron Etelä-Afrikan-toimiston mukaan suomalaisilla yrityksillä ja erikoisammattilaisilla on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan tuotantolaitosten uusimiseen. Muita kohteita voisivat olla vaikkapa ympäristö- ja bioenergiahankkeet, lääketeollisuuden tarjontaketjun hallintajärjestelmät, terveydenhuolto ja ICT-tuotteet.

Konsuli Pauli Kivinen pitää runsaan 45 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikkaa kiinnostavana investointikohteena. Maa pyrkii vakavissaan irti kahdesta perusongelmastaan, suurtyöttömyydestä ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Jos siinä onnistutaan, Etelä-Afrikkaan syntyy valtava määrä uusia työpaikkoja. Yleisen elintason koheneminen myös vähentäisi rikollisuutta.

Kymmenen vuotta maata hallinneen Afrikan kansalliskongressin (ANC) kannatus kasvoi entisestään kevään vaaleissa. Nyt puolueella on valtuudet jatkaa liberaalia talouspolitiikkaa, joka houkuttelee Etelä-Afrikkaan ulkomaisia yrityksiä ja rahaa verohelpotuksin ja erilaisin avustuksin.

Kymmenen vuotta UPM:n paperia Etelä-Afrikassa myynyt Göran Palmgren näkee, että nyt myös pienillä yrityksillä on erinomainen tilaisuus tarrautua avautuviin mahdollisuuksiin. Yhtenä lupaavimmista toimialoista hän pitää rakentamista. Kilpailuvaltiksi riittää luotettavuus, suomalainen tapa toimia.

Etelä-Afrikassa on syytä varautua siihen, että pysyvät asiakassuhteet eivät synny aivan käden käänteessä. Toimialasta riippuen asiakaskunnan rakentamiseen saattaa kulua useita vuosia.

– Meidän etumme on, että suomalaista paperia on myyty täällä jo viisikymmentä vuotta, Palmgren sanoo.

UPM on saanut vahvan jalansijan varsinkin aikakauslehtipaperin toimittajana. Päällystettyjen papereiden markkinaosuudeksi Palmgren laskee 50 prosenttia. Markkina kasvaa koko ajan, sillä aikakauslehtien ja lukemistojen kysyntä on vahvassa nousussa. Maassa julkaistaan kotimaisten lisäksi kansainvälisten lehtien kuten House and Gardenin paikallispainoksia. Marketeissa kehitys näkyy kymmenien metrien mittaisina lehtihyllyinä.

UPM:n lisäksi Etelä-Afrikan markkinoilla ovat myös Stora-Enso ja M-real. Paperia on viety Suomesta Etelä-Afrikkaan viime vuosina 10–23 miljoonan euron arvosta. Vuotuiset vaihtelut ovat hurjat. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viennin arvo putosi 60 prosenttia vuoden 2003 vastaavasta ajankohdasta.

Yksi Etelä-Afrikan voimakkaimmin kasvavista toimialoista on matkailu. Radisson SAS Waterfront ja Park Inn hotelleja Kapkaupungissa johtava Marko Hytönen kertoo nykyisen matkailubuumin alkaneen parin vuoden takaisesta Yhdysvaltain terrori-iskusta ja Aasian sars-epidemiasta. Turvallisuudesta tuli yllättäen Etelä-Afrikan kilpailuvaltti.

– Kapkaupungissa käyneiden loistoristeilijöiden määrä kaksinkertaistui neljäänkymmeneen terrori-iskua seuranneena vuonna, Hytönen kuvailee käännettä.

Matkailijavirtojen kasvu ei jäänyt pelkäksi WTC-piikiksi. Etelä-Afrikasta on tullut matkailijoiden kestosuosikki. Kapkaupungissa turismin pahin pullonkaula on tällä hetkellä majoitustilojen puute. Kansainväliset hotelliketjut etsivät ostokohteita sekä valmiista hotelleista että rakentamattomista tonteista.

– Vuodepaikkoja on aivan liian vähän. Meidän käyttöasteemme nousi kuumimman sesongin aikana reilusti yli yhdeksänkymmenen prosentin. Se on liikaa niin tiloille kuin henkilökunnalle, Hytönen laskee.

Eniten turisteja tulee naapurimaista: Lesothosta, Botswanasta, Swazimaasta ja Zimbabwesta. Kaukomaista Etelä-Afrikkaa suosivat Yhdysvallat, Britannia ja Saksa.

Suomalaisturistejakin on niin paljon, että suomenkielisten matkailupalvelujen kysyntä on tarjontaa suurempi. Esimerkiksi suomenkielisistä opaspalveluista on huutava pula.

Liiketilojen, hotellien ja asuntojen paisuvan hintakuplan takia Etelä-Afrikka on ollut viime vuosina yksi tuottoisimmista kiinteistösijoittamisen kohteista koko maailmassa. Oikeaan aikaan ja paikkaan osunut kauppa on tuottanut kolmessa vuodessa jopa kolminkertaisen voiton.

– Vaikka viime vuosien tuotot ovat hurjat, ja vielä ehtii mukaan, uskoo aluejohtaja Markku Torppa kiinteistöjä välittävästä Chelsea Manhattanista.

– Kolme vuotta sitten Kapkaupungista sai 2 000 neliön tontilla sijaitsevan 300 neliön omakotitalon 100 000 eurolla. Arvonnousu ja valuuttakurssin muutokset ovat nostaneet samaisen talon arvon jo 300 000 euroon.

Chelsea Manhattan on erikoistunut liiketiloihin. Torpan mukaan voimakkaimmin investoivat nyt palvelualan yritykset matkailusta puhelinpalvelukeskuksiin. Etelä-Afrikka imee Intian tavoin help desk - ja puhelinpalveluyhtiöitä. Edullista, englanninkielistä työvoimaa on saatavana edullisesti. Myös muut kulut ja toimitilat ovat kiinteistökuplasta huolimatta yhä moneen muuhun maahan verrattuna edullisia.

Markku Torppa sanoo tulleensa Etelä-Afrikkaan töihin samoista syistä kuin turistit valitsevat maan lomakohteekseen. Sää on miellyttävä ympäri vuoden, luonto maailman kauneimpia, elinkustannukset alhaiset, ruoka ja juomat erinomaisia ja edullisia.

Etelä-Afrikan politiikkaa ulkomaalaisia yrittäjiä kohtaan Torppa kiittelee edistykselliseksi. Yleisin tapa lähteä liikkeelle on perustaa osakeyhtiö joko yksin tai yhdessä ulkomaisten tai paikallisten sijoittajien kanssa. Yhtiön perustaminen on yksinkertaista. Osakkeenomistajien lisäksi johtajat voivat tulla ulkomailta.

Torppa vastaa Chelsea Manhattanin Kapkaupungin toiminnoista ja on samalla yhtiön osakas. Omistus tuli esiin mietittäessä, kuinka maan eteläisessä osassa sijaitseva yksikkö saadaan varmimmin toimimaan tehokkaasti ja tuloksekkaasti.

– Asiat sujuivat mutkattomasti, koska sopimusjuridiikka on täällä kehittynyttä. Juuri siinä brittiperinne on parhaimmillaan.

Länsimaisesta perinteestä huolimatta eteläafrikkalaisissa liiketoimintavoissa on Torpan mukaan kaksi asiaa, joissa kannattaa olla huolellinen. Asiat on aina kirjattava ylös aina, olipa sovittava asia kuinka vähäpätöinen tahansa, koska suomalainen ja eteläafrikkalainen tapa muistaa poikkeavat paljon toisistaan.

Myös käsitys ajasta on erilainen: Vain hieman yli puolet tapaamisista toteutuu sovittuun aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää