Valikko

Seuraavan kesän vene hankitaan jo syksyllä

Helsingin Lauttasaaressa järjestettävä Uiva-venenäyttely avaa porttinsa torstaina

Kylmä ja sateinen kesä ei näy veneiden tai venemoottoreiden myyntitilastoissa. Suurin osa venekaupoista tehdään keväällä helmikuun venemessujen jälkeen.

– Kun katsotaan kuuden ensimmäisen kuukauden tilastoja, venemyynnin kappalemääräinen kasvu on noin kolme prosenttia ja perämoottoreiden myynnissä on kasvua peräti 16 prosenttia, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju sanoo.

– Venemarkkinat ovat jo kymmenettä vuotta kasvussa. Ihmisten investoinnit vapaa-aikaan ovat kasvaneet selvästi, ja veneily saa siitä oman osansa.

– Veneilijöidenkin määrä on nousussa, mutta se ei selitä kokonaisuudessaan tätä kymmenen vuoden kasvua. Tässä on enemmänkin veneen vaihdosta kysymys, Huju kertoo.

Finnboatin järjestämä Uiva 2004 Helsingin Lauttasaaressa käynnistää suurempien veneiden syysmyynnin. Uiva onkin perinteisesti hiukan suurempien veneiden näyttely. Syksyn aikana tehdään Finnboatin mukaan isompi nippu huomattavan kokoisten veneiden kauppoja.

– Asiakkaat varmistavat, että heillä on seuraavalla kaudella vene käytettävissä. Voi hyvin olla, että jonkun veneen ensi kauden sarja ajetaan jo loka–marraskuussa, Huju kertoo.

Kauppa käy ympäri vuoden

Venekaupan luonne on muuttunut viime vuosina, kauppaa käydään nykyään ympäri vuoden. Ainoastaan pienempiä veneitä ja moottoreita myydään touko–kesäkuussa.

Uiva 2004 -venenäyttely houkuttelee joka vuosi 12 000–15 000 kävijää. Näyttelyalueella on myös paljon oheisohjelmaa ostajille ja perheen pienimmille.

– Yleisin ostaja tänä päivänä on nuori pienperhe, ja heillä ostovoimaa riittää, Huju tietää.

Pääosa Suomessa myytävistä veneistä on perinteisiä mökkiveneitä eli alle viisi ja puolimetrisiä moottoriveneitä. Suomi onkin perinteisesti perämoottorivenemaa.

– Suomessa myydään noin sata suurempaa matkapurjevenettä, noin 17 000 mökkivenettä ja lähes tuhat retki-, yhteys- ja asuttavaa moottorivenettä.

Uiva-venenäyttely järjestetään 26. kertaa, seitsemättä kertaa HSK:lla (Helsingfors Segelklubb).

Uiva 2004, venenäyttely 19.–22.8. HSK Helsingin Lauttasaaressa. Avoinna to ja pe 12–20, la ja su 10–18. Liput 9 ja 2 euroa.

Venetori, käytettyjen veneiden myyntinäyttely 4.–5.9. Helsingin Valkosaaressa.

Molskis 2004 Kuopion uiva venenäyttely 10.–12.9. Kuopion matkustajasatamassa.

Turun Venemessut 22.–24.10. Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää