Ålandsbanken kohensi alkuvuoden liikevoittoa

Ålandsbankenin liikevoitto laski hieman huhti–kesäkuussa vuotta aiemmasta. Konserni kirjasi liikevoittoa 3,8 miljoonaa euroa, kun sitä vuotta aiemmin kertyi 4,2 miljoonaa euroa. Koko alkuvuoden liikevoitto nousi kuitenkin 8,8 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajanjakson 7,7 miljoonasta eurosta. Tammi–kesäkuun osakekohtainen tulos oli 0,57 euroa.

Rahoituskatetta kertyi toisella neljänneksellä 7,1 miljoonaa euroa eli hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko alkuvuoden rahoituskate laski vajaat kaksi prosenttia 14,5 miljoonaan euroon. Pankin mukaan kova kilpailu laski rahoitusmarginaaleja.

Konsernin nettomääräiset luottotappiot olivat alkuvuonna 0,6 miljoonaa euroa. Vakavaraisuussuhde oli kesäkuun lopussa 11,6 prosenttia. Ålandsbanken arvioi, että noin miljoonan euron kuluvarausten johdosta koko vuoden tulos saattaa jäädä hieman viimevuotista alhaisemmaksi.

Ålandsbanken on myös päättänyt yhtiöittää pankin it-toiminnan. Pankki perustaa sitä varten ÅAB Data -nimisen tytäryhtiön. Yhtiöittäminen saataneen päätökseen tämän vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      ”Ruuhka on aiheuttanut kohtuutonta haittaa” – Kela palkkaa lisää työntekijöitä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää