Valtion ja kuntien obligaatiot myyntiin

Maanantaina myyntiin tulevan valtion kolmivuotisen tuotto-obligaation 2,5 prosentin tuotto on nykyisessä markkinatilanteessa varsin hyvä. Samaan aikaan suursijoittajat voivat ostaa valtion vuonna 2007 erääntyvää viitelainaa noin 2,8 prosentin tuotolla. Tukkusijoittajan ja yksityissijoittajan saamien tuottojen ero on usein suurempi.

Tuottoon vaikuttaa nimelliskoron lisäksi myös lainan myyntihinta eli emissiokurssi. Valtiokonttori on luvannut, että ainakin merkintäajan aluksi emissiokurssi on 100 prosenttia.

Sen sijaan tiistaina myyntiin tulevan Kuntaobligaation myyntihintaa joudutaan nostamaan nimellishintaa korkeammaksi. Kuntarahoituksesta arvioidaan, että viisivuotisen 3,25 nimelliskoron obligaation tuotto tulee olemaan merkintäajan aluksi noin 3,1-3,2 prosenttia. Myös tämä tuotto on hyvä verrattuna valtion vuonna 2009 erääntyvän lainan 3,27 prosentin tuottoon.

Valtion lainat mielletään kaikkein vähäriskisemmiksi sijoituksiksi, joten kaikkien muiden korkosijoitusten pitäisi tuottaa niiden antamaa tuottoa paremmin. Siksi tuotto-obligaation korko on hyvä tietää, vaikka valitsisikin sijoituskohteekseen pankin joukkolainan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    5. 5

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    6. 6

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    7. 7

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee tänä vuonna

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää