Valikko

Uutisviikko 34

Maanantai 16.8.Pk-yritykset uskovatnousuunTeollisuuden ja työnantajien keskusliiton TT:n julkaisema pk-yritysten suhdannebarometri sojottaa entistä selvemmin ylöspäin. Suhdanteiden paranemista odotti heinäkuussa 31 prosenttia tiedusteluun vastanneista yritysjohtajista. Heikkenemiseen uskoi vain viisi prosenttia. Näin ollen saldoluku nousi 26:een, lähelle edellistä huippua vuonna 2000. If toi Sammolle roimanparannuksenFinanssikonserni Sampo pääsi maanantaina näyttämään, että puoli vuotta sitten tehty vakuutusyhtiö Ifin ostaminen oli viisas siirto. Sampo onnistui nimittäin tuplaamaan tuloksensa toisella vuosineljänneksellä, ja valtaosa voitosta tuli Ifistä. Tiistai 17.8.Kone pilkkooPartek-voitot omistajilleKone ilmoitti tiistaina aloittavansa valmistelut konsernin jakamiseksi. Jako palauttaa Koneen samanlaiseksi hissi- ja liukuporrasyhtiöksi kuin se oli ennen Partekin ostoa. Lukuisien yritysmyyntien jälkeen jäljellä olevat Partekin parhaat osat siirtyvät Koneen jaossa erillisenä yhtiönä suoraan Koneen nykyisten omistajien omistukseen. Kone jakaa yhtiön pilkkomisoperaatiolla omistajilleen voiton, joka parin vuoden takaisesta Partek-ostoksesta on syntynyt. Kone on saanut Partekin osien myynnistä ja kassavirroista lähes ostokseen käyttämänsä 1,5 miljardia euroa.Saneeraajat paransivattuloksiaanSuuret henkilöstövähennykset ovat osaltaan vetäneet monen pörssiyhtiön liikevoiton nousuun. Toisen vuosineljänneksen aikana parantuneiden tulosten takana on toki myös kysynnän piristyminen. Suurista irtisanomista käydään yt-neuvotteluja yhä monessa yrityksessä, mutta useat suhdannebarometrit ennakoivat henkilöstöleikkausten vähenemistä.Keskiviikko 18.8.Antiesitys pudottiM-realiaVaikeuksissa rämpivä metsäyhtiö M-real hakee omistajiltaan lisärahoitusta esittämällä ylimääräiselle yhtiökokoukselle peräti 450 miljoonan euron osakeantia. Annin mittavuus ja tieto 55 miljoonan euron alaskirjauksista vetivät M-realin osakekurssin keskiviikkona jyrkkään alamäkeen. M-realin uutena toimitusjohtajana aloittaa ensi vuodenvaihteessa Hannu Anttila. Hän ottaa käytännössä operatiivisen vastuun jo syyskuun alusta.VM nostitaloudenkasvuennustettaValtiovarainministeriö nostaa kansantalouden kasvuennustetta kuluvan vuoden osalta 2,5 prosentista 2,9 prosenttiin. VM:n kansantalousosaston ylijohtaja Anne Brunila kertoi asiasta keskiviikkona hallituksen budjettiriihessä. Brunilan mukaan ennusteen tarkistus johtuu pääosin Tilastokeskukselta kesällä saaduista uusista luvuista, joilla tilastopohjaa on muutettu. Torstai 19.8.Huonot suhteet operaattoreihinuhkaavat NokiaaNokian pitää saada nopeasti markkinoille sellaisia 3G-puhelimia, jotka täyttävät operaattoreiden brändivaatimukset, arvioi markkinatutkimuslaitos Gartnerin it-alan pääanalyytikko Ben Wood. Nokian tulostahtia koettelee myös puhelimien halpeneminen. Carnegien Mika Palorannan mukaan hinnat laskevat loppuvuonna vielä 15 prosenttia. Laskun jatkuminen tämän vuoden vauhdilla voisi painaa Nokian tuloksen lähelle nollaa.Perjantai 20.8.
Maanantai 16.8.

Pk-yritykset uskovatnousuun

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton TT:n julkaisema pk-yritysten suhdannebarometri sojottaa entistä selvemmin ylöspäin. Suhdanteiden paranemista odotti heinäkuussa 31 prosenttia tiedusteluun vastanneista yritysjohtajista. Heikkenemiseen uskoi vain viisi prosenttia. Näin ollen saldoluku nousi 26:een, lähelle edellistä huippua vuonna 2000.

If toi Sammolle roimanparannuksen

Finanssikonserni Sampo pääsi maanantaina näyttämään, että puoli vuotta sitten tehty vakuutusyhtiö Ifin ostaminen oli viisas siirto. Sampo onnistui nimittäin tuplaamaan tuloksensa toisella vuosineljänneksellä, ja valtaosa voitosta tuli Ifistä.

Tiistai 17.8.

Kone pilkkooPartek-voitot omistajille

Kone ilmoitti tiistaina aloittavansa valmistelut konsernin jakamiseksi. Jako palauttaa Koneen samanlaiseksi hissi- ja liukuporrasyhtiöksi kuin se oli ennen Partekin ostoa. Lukuisien yritysmyyntien jälkeen jäljellä olevat Partekin parhaat osat siirtyvät Koneen jaossa erillisenä yhtiönä suoraan Koneen nykyisten omistajien omistukseen. Kone jakaa yhtiön pilkkomisoperaatiolla omistajilleen voiton, joka parin vuoden takaisesta Partek-ostoksesta on syntynyt. Kone on saanut Partekin osien myynnistä ja kassavirroista lähes ostokseen käyttämänsä 1,5 miljardia euroa.

Saneeraajat paransivattuloksiaan

Suuret henkilöstövähennykset ovat osaltaan vetäneet monen pörssiyhtiön liikevoiton nousuun. Toisen vuosineljänneksen aikana parantuneiden tulosten takana on toki myös kysynnän piristyminen. Suurista irtisanomista käydään yt-neuvotteluja yhä monessa yrityksessä, mutta useat suhdannebarometrit ennakoivat henkilöstöleikkausten vähenemistä.

Keskiviikko 18.8.

Antiesitys pudottiM-realia

Vaikeuksissa rämpivä metsäyhtiö M-real hakee omistajiltaan lisärahoitusta esittämällä ylimääräiselle yhtiökokoukselle peräti 450 miljoonan euron osakeantia. Annin mittavuus ja tieto 55 miljoonan euron alaskirjauksista vetivät M-realin osakekurssin keskiviikkona jyrkkään alamäkeen. M-realin uutena toimitusjohtajana aloittaa ensi vuodenvaihteessa Hannu Anttila. Hän ottaa käytännössä operatiivisen vastuun jo syyskuun alusta.

VM nostitaloudenkasvuennustetta

Valtiovarainministeriö nostaa kansantalouden kasvuennustetta kuluvan vuoden osalta 2,5 prosentista 2,9 prosenttiin. VM:n kansantalousosaston ylijohtaja Anne Brunila kertoi asiasta keskiviikkona hallituksen budjettiriihessä. Brunilan mukaan ennusteen tarkistus johtuu pääosin Tilastokeskukselta kesällä saaduista uusista luvuista, joilla tilastopohjaa on muutettu.

Torstai 19.8.

Huonot suhteet operaattoreihinuhkaavat Nokiaa

Nokian pitää saada nopeasti markkinoille sellaisia 3G-puhelimia, jotka täyttävät operaattoreiden brändivaatimukset, arvioi markkinatutkimuslaitos Gartnerin it-alan pääanalyytikko Ben Wood. Nokian tulostahtia koettelee myös puhelimien halpeneminen. Carnegien Mika Palorannan mukaan hinnat laskevat loppuvuonna vielä 15 prosenttia. Laskun jatkuminen tämän vuoden vauhdilla voisi painaa Nokian tuloksen lähelle nollaa.

Perjantai 20.8.

Kuvaviestit ja 3G etenevät vielä nihkeästi

Puhelinoperaattoreiden odottamat uudet kasvubisnekset etenevät hitaasti. Suomalaiset lähettävät kuvaviestejä matkapuhelimilla selvästi vähemmän kuin operaattorit olivat odottaneet. Myös 3G-verkot avautuvat nihkeästi Suomessa. Ensimmäiset verkot avataan tänä vuonna, mutta ne toimivat vain suurimmissa asutuskeskuksissa.

Lelukauppateki hyvän tilinsadekesästä

Hypermarketien lelumyynti venyi kylminä kesäkuukausina liki kymmenen prosenttia viime vuodesta. Marketit puristavat lelujen erikoiskauppoja ahtaalle, sillä ne paisuttavat leluosastoja ja valikoimaansa tärkeiden kesä- ja joulusesonkien ajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää