Valikko

VPU Pukutehtaan paukut loppuivat

Kaikki työntekijät irtisanotaan

Puolustusministeriön omistama VPU Pukutehdas lopettaa toimintansa ja irtisanoo kaikki työntekijänsä. Yhtiön johto jatkaa yhä neuvotteluja Boreus vapaa-ajanvaate- ja virkapukuliiketoiminnan sekä sekä yhtiön myymälöiden myymiseksi.

– Hanskoja ei ole lyöty tiskiin. Erilaisia neuvotteluja käydään parhaillaan. Tilanne on nyt vaan sellainen, että tässä taloudellisesta tilanteesta ei ollut mahdollista odottaa neuvottelujen tuloksia, toimitusjohtaja Ralf Wolin kertoo.

Toiminta jatkuu myymälöissä ja tuotannossa siihen asti, kunnes työntekijöiden irtisanomisajat kuluvat umpeen.

– Tuotannon henkilökunnasta valtaosalla on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Myymälöissä irtisanomisajat vaihtelevat, Wolin sanoo.

Wolin ei halua kertoa, keitä ostajaehdokkaat ovat. Työpaikkoja kauppa tuskin pelastaisi.

– Näyttää siltä, että mahdolliset ostajaehdokkaat eivät ole valmiita ainakaan laajemmin palkkaamaan henkilökuntaamme mukaansa.

VPU Pukutehtaan 110 työntekijästä noin 60 työskentelee Hämeenlinnassa, 40 Virossa sekä noin kymmenen Boreus-myymälöissä eri puolilla Suomea.

Yhtiö on tuottanut tappiota vuodesta 2000 lähtien. Työntekijöitä jouduttiin vähentämään ensimmäisen kerran jo kaksi vuotta sitten. Nyt päättyneistä yt-neuvotteluista yhtiö ilmoitti heinäkuun alussa.

Entinen valtion pukutehdas on ollut vuodesta 1995 lähtien osakeyhtiö. Puolustusvoimien lisäksi VPU Pukutehdas on toimittanut virkavaatteita muun muassa taksiyrittäjille, palokunnille, poliisille sekä vartiointiliikkeille ja rajavartiolaitokselle. Yhtiö alkoi valmistaa Boreus-brändillä vapaa-ajan vaatteita vuonna 1994.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    10. 10

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää