Valikko

Puhtaudesta sakotetaan

Puolasta on tulossa eurooppalaisessa päästökauppajärjestelmässä suuri myyjä. Syy on selvä, sillä Puolan teollisuus ja energiatuotanto on ollut entiseen sosialistimaiden malliin järjestettyä ja erittäin tuhlailevaa. Päästökauppajärjestelmä nojautuu Kioton ilmastosopimukseen, jossa kunkin maan päästöoikeudet määräytyivät vuoden 1990 tason mukaisesti. Puolan päästöt olivat tuohon aikaan tuotantomääriin nähden erittäin suuria. Niinpä päästöjä oli suorastaan helppo leikata 1990-luvun aikana jopa kolmanneksella.

Suomen tilanne on ollut toinen. Kahden energiakriisin ja kylmän ilmaston vuoksi energiatehokkuus oli jo vuonna 1990 korkealla tasolla. Sen jälkeen Suomen teollisuus on laajentunut suuresti. 1990-luvulla rakennettiin suomalaiseen metsäteollisuuteen yhtä paljon uutta kapasiteettia kuin vuosina 1860–1960. Tästä johtuen Kioton sopimus on muodostumassa juuri Suomelle kalliiksi sopimukseksi. Varsinkin kun sopimuksen allekirjoituksen aikoihin Suomelle lupaillut EU:n sisäiset tasoitukset ovat jäämässä tyhjiksi lupauksiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää