Valikko

Öljyn hinta laskee, tilastoista toivotaan suuntimia

Öljyn hinta jatkaa paluuta kohti maltillisempia tasoja. Korkean shiajohtajan saapumisen toivotaan rauhoittavan Najafin kaupungin ja vähentävän Irakin tilanteen sekavuutta edes hivenen. Toive siitä, että yhden uskonnollisen ryhmittymän johtajan saapumien vähentää tilanteen räjähdysherkkyyttä saattaa vaikuttaa kohtalaisen ironiselta kaikista niistä, jotka muistavat Iranin vallankumouksen kaikkine seurauksineen....

. West Texas on laskenut 43 dollariin ja kävi viime yönä jo tämän tason alapuolellakin. Brent kävi eilen alimmillaan 40,44 dollarissa ja on aamusta asettunut 41 dollarin tuntumaan. Öljymarkkinoiden rauhoittumien on vähentänyt hermoilua muillakin markkinoilla, ja talouden perustekijöiden merkitys on pääsemässä paremmin esiin. Saksan eilinen IFO-indikaattori osoittautui pelättyä vahvemmaksi, ja Yhdysvaltojen työttömiksi ilmoittautuneiden määrä ylitti odotukset sekä viime viikolla että tarkistettujen tietojen mukaan edellisviikolla. Muutos ei kuitenkaan ollut hälyttävän suuri, ja osan siitä aiheutti hurrikaani joka haittasi Floridan tilastointia.

Markkinat odottavat Yhdysvaltojen tänään saatavasta tarkistetusta huhti-kesäkuun kokonaistuotantotilastosta suuntia jatkokehitykselleen. Kasvuvauhdin ennakoidaan jääneen 2,7 prosenttiin vuodessa alustavien tietojen osittaman kolmen sijasta, koska Yhdysvaltojen kauppavaje on ylittänyt odotukset. Tammi-maaliskuussa talous kasvoi 4,5 prosentin vuosivauhtia.

Tiedot Japanista kertovat kotitalouksien kulutuksen vähentyneen heinäkuussa, mikä herättää epäilyjä maan talouskasvun kestävyydestä. Pääministerin taloudellinen neuvonantaja Haruhiko Kuroda vakuuttaa uutistoimisto Bloombergin haastatteluissa Japanin talouden olevan matkalla parempaan, ja vihjaa että dollarin tukemiselle ei jatkossakaan ole esteitä. Kuroda kuitenkin varoittaa öljyn hinnan maailman talouskasvulle aiheuttamasta uhasta.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen teollisuusindeksit polkivat paikallaan ja Nasdaq heikkeni 0,4 prosenttia. Nikkei ja Topix ovat vahvistuneet 0,5 ja Hang Seng 0,4 prosenttia öljyn halpenemisen kannustamina. Kospi on pysytellyt eilisillä tasoillaan. Eurooppa hapuilee suuntaa Saksan tilastoista ja korkomuutoksista Yhdysvaltojen kokonaistuotantotilastoa odoteltaessa.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto painui 2,5 prosentista 2,47 prosenttiin ja kymmenvuotinen 4,26 prosentista 4,21 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen on lipunut 2,48 prosentista 2,46 prosenttiin ja kymmenvuotinen 4,09 prosentista 4,07 prosenttiin. Pitkissä rahamarkkinakoroissa on ollut hienoista lasku aamun mittaan, eurotalletukset ovat jälleen arvossaan viikonlopun alla.

Valuuttamarkkinoilla dollari on painunut 110 jenistä 109 jenin tienoille ja euro hivuttautunut 1,21 yläpuolelle. Samalla euro on painunut 133 jenistä 132 jeniin. Yhdysvaltojen BKT hallitsee tapahtumia, ja jos kasvuvauhti painuu paljon alle kolmen prosentin on dollarin uusi sukellus todennäköinen.

Euroopan markkinoiden tärkein tapaus tänään on Iso-Britannian huhti-kesäkuun kokonaistuotantoluku. Muuten tilastot ovat vähissä, Yhdysvalloista saadaan kokonaistuotantolukeman lisäksi Michiganin yliopiston kuluttajaluottamuslukema. Niiden lisäksi huomio kiinnittyy Federal Reserven silmäätekevien kokoukseen Jackson Holessa, josta saattaa olla luvassa vihjeitä rahapolitiikan suunnasta. Virallisia lausuntoja Fed kuitenkin pantannee pääjohtaja Greenspanin parin viikon päästä Kongressin edustajainhuoneelle antamaan lausuntoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää