Valikko

Päänsärkynä yrittäjäpolven vaihtuminen

Yritysten sukupolvenvaihdokset ovat lähivuosina Yrityskummit ry:n kärkiprojekti. Suomessa on Hannu Ala-Sippolan mukaan jopa 80 000 yritystä, joiden vanhat omistajat väistyvät kymmenen vuoden kuluessa.

Kustavin yrityskummina toimiva yrittäjä, sukupolvenvaihdoskonsultti Matti Viksten työskentelee turkulaisessa Innofactum-yhtiössä. Kummina kuusikymppinen osa-aikaeläkeläinen hän on kaitsenut neljän yrityksen sukupolvenvaihdokset. Viksten on myös esitelmöinyt kustavilaisille yrittäjille vero- ja yhtiöoikeudesta vuodesta 1994 lähtien.

Vikstenin mukaan sukupolvenvaihdokset ovat 95-prosenttisesti tunneasioita. Varsinkin perheen sisäisiin vaihdoksiin liittyy "ulkopuolelle" jätettyjen hyvittämistä ja rutkasti neuvottelemista. Sen jälkeen joudutaan pohtimaan esimerkiksi rahoitusta ja vakuuksia, sillä usein firma siirtyy kolmi–nelikymppiselle vetäjälle, jolla ei lyhyen työuran jäljiltä ole vakuusmassaa.

– Minun kummin rooliini kuuluu olla järjen äänenä ja rohkaisijana. Neuvonta on ilmaista, mutta jos teen asiakirjoja, silloin laskutetaan, Viksten kertoo.

– Koen tekeväni tärkeää työtä. Yrittäminen on jalo ja hyvä ammatti, vaikka yrittäjien urputuksesta voisi joskus toisin päätellä. Monessa perheessä näkee, että sitä niitetään, mitä kylvetään: jos vanhemmat valittavat vuosikymmeniä, miten kamalaa yrittäminen on, ei ole ihme, kun lapset eivät hevin lähde homman jatkajiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää