Valikko

Finnet-ryhmän ansiot paisuivat

Finnet-ryhmän tammi-kesäkuun tulos parani selvästi viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja kohosi 62,7 miljoonaan euroon 35 miljoonasta. Liikevaihto kasvoi alkuvuonna kahdeksan prosenttia 491,8 miljoonaan euroon.
- Voimakkaasta kilpailusta huolimatta koko Finnet-ryhmän liiketoiminta on edelleen vakaalla pohjalla. Näin ollen Finnet-ryhmän resurssit riittävät vastaamaan entistä kovempiin haasteisiin tulevaisuudessa. Markkinat ovat käyneet kuumina ja kilpailu on kovenemassa entisestään. Kyseessä on uloslyöntipeli - eikä Finnet-ryhmä aio olla tässä pelissä uloslyötävänä, paukuttaa toimitusjohtaja Seppo Toivonen.

Sekä matkapuhelinliittymien että lankaliittymien määrässä tuli takkiin: mobiililiittymiä on nyt 640 300 kappaletta, kun vuosi sitten luku oli 741 000 ja lankapuhelinliittymien määrä tippui 770 500 kappaleeseen viime vuoden 810 100:sta.

Laajakaistaliittymissä trendi oli päinvastainen. Ryhmä kasvatti liittymien määrän 118 000 kappaleeseen 64 000:sta.

Numeron siirrettävyys ja hintakisa ahdistaa

Finnet Oy -konserni vajosi samaan aikaan syvemmälle. Tappiota tuli 13 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten jäätiin pakkaselle 11,6 miljoonan verran.

- Finnet Oy:n tuloksen kannalta tärkeät matkaviestinmarkkinat ovat kehittyneet todella vaikeiksi viime syksynä vauhtiin päässeen numeroiden siirrettävyyden ja hintakilpailun johdosta. Finnet ja DNA ovat pyrkineet toimimaan markkinoilla maltillisesti tarkoituksenaan varmistaa oma kilpailukykynsä pitkällä aikavälillä. Lähiaikojen tavoitteena on voittaa takaisin matkaviestinnän markkinaosuuksia entistä selkeämmän puhelinyhtiöiden kokonaispalvelun ja toisaalta entistä tehokkaamman Dna-brandin hyödyntämisen avulla, Finnet Oy:n toimitusjohtaja Matti Makkonen kommentoi.

Finnet on suomalainen tietoliikenneryhmä, johon kuuluu muun muassa 37 puhelinyhtiötä, Finnet Oy tytäryhtiöineen ja Finnet-liitto ry.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Trump uhkaa ulkomaille toimintojaan siirtäviä yrityksiä ”seurauksilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää