Valikko

Laajakaistamyynti kiri rajuun kasvuun

Hintojen lasku elokuussa yli kaksinkertaisti DNA:n liittymien kuukausimyynnin

Nopeat internet-yhteydet mahdollistavien laajakaistaliittymien myynti kääntyi vaisun kesän jälkeen roimaan kasvuun, kun operaattorit pudottivat elokuussa tuntuvasti laajakaistayhteyksien hintoja.

– Liittymäkauppa käy paremmin kuin koskaan, me olemme tosi tyytyväisiä, sanoo Finnet Comin markkinointijohtaja Jari Karlsson.

Finnetin uusia DNA-liittymiä avattiin Karlssonin mukaan elokuussa yli 6 000 kappaletta, kun aiemmin vauhti on ollut noin 3 000 liittymää kuukaudessa.

Pörssilistatut operaattorit paljastavat liittymämyyntinsä lukuja vain osavuosikatsauksissaan kolmen kuukauden välein. Karlsson arvioi kuitenkin myös kilpailijoiden myynnin kääntyneen elokuussa nopeaan kasvuun.

– Arvioimme, että elokuu näytti hyvän suunnan syksylle, sanoo Karlsson. Hänen mukaansa jopa valtakunnan kunnianhimoinen tavoite miljoonan laajakaistaliittymän rajan rikkoumisesta ensi vuonna voi toteutua, jos elokuun vauhti jatkuu.

Toisella vuosineljänneksellä laajakaistakauppa sujui kaikilta operaattoreilta alkuvuotta huonommin. Viestintävirasto arvioi laajakaistaliittymien kokonaismääräksi heinäkuun alussa alle 600 000.

Finnetin laajakaistakauppa kävi keväällä hieman suuria kilpailijoita nihkeämmin. Kesäkuun lopussa Finnetillä oli 118 000 laajakaistaliittymää, vajaa 22 prosenttia enemmän kuin viime vuoden lopussa. TeliaSoneran ja Elisan liittymämäärät kesäkuun lopussa olivat yli 26 prosenttia vuodenvaihteen tasoa suuremmat. Vielä viime vuoden lopulla Finnetin liittymämäärä kasvoi Elisaa ja Soneraa nopeammin.

– Yksi syy on se, että muut ovat pystyneet kasvamaan enemmän myös muualla kuin perinteisellä liittymäalueellaan. Me emme saavuttaneet pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella aivan tavoitteitamme, sanoo Karlsson.

Elokuussa DNA on kuitenkin Karlssonin mukaan jälleen yltänyt pääkaupunkiseudulla tavoittelemaansa myyntiin.

Suhteellisesti rajuimmin on kasvanut edelleen piskuinen Saunalahti, jonka laajakaistaliittymiä oli kesäkuun lopussa liki 65 prosenttia enemmän kuin vuodenvaihteessa. Saunalahden suurta kasvuprosenttia selittää edelleen matala lähtötaso.

SanomaWSOY:n laajakaistaliittymät lisääntyvät edelleen tasaisen vakaasti HTV:n kaapeliverkon alueella. Alma Media ei ole paljastanut, paljonko MTV3 on toistaiseksi onnistunut myymään laajakaistaliittymiä.

Koska laajakaistaliittymät ovat teleoperaattoreille houkutteleva kasvuala, on kisa markkinaosuuksista käynyt kuumana. Yritykset ovat syyttäneet toisiaan hidastelusta kilpailijan liittymien avaamisessa omalla verkkoalueella. Myös kilpailijoilta perittävät verkkovuokrat ovat synnyttäneet nurinaa.

Viestintävirasto moitti keväällä viivyttelystä Elisaa ja vaati sitä parantamaan tapansa. Elisa vei riidan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ennen elokuuta operaattorit kävivät kisaa lähinnä liittymismaksuilla, mutta kuukausimaksut pysyivät korkealla. Viestintävirasto on moittinut maksuja liian korkeiksi ja vaatinut verkkovuokria alas.

Kuluttajat liikkeelle saaneessa elokuun hinta-alessa kuukausimaksut putosivat jopa puoleen entisistä. Huokeimmat kuukausimaksut ovat painuneet alle 30 euron.

Vanhoilla asiakkailla laskut ovat pysyneet ennallaan, mutta liittymän nopeus on saattanut kaksinkertaistua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää