Nordea odottaa reipasta kasvua

Nordea on nostanut Suomen tämän vuoden kasvuennustetta, koska odotukset Suomen vientiteollisuuden elpymisestä saivat katetta alkukesällä. Lisäksi loppuvuoden näkymät ovat hieman aiemmin odotettua suotuisammat.

Nordea arvioi nyt kansantuotteen kasvuksi 3,2 prosenttia, kun ennuste toukokuussa oli kolme prosenttia. Ensi vuoden ennusteen finanssikonserni on pitänyt ennallaan 3,5 prosentissa.

– Odotamme, että viennin kasvu jatkuu hyvänä pitkälle ensi vuoteen, vaikkakin korkea öljyn hinta leikkaa vientisuhdanteen terävintä huippua. Emme ole muuttaneet ensi vuoden talouskasvuennustettamme 3,5 prosentista. Riskit ja mahdollisuudet ovat säilyneet pitkälti samoina kuin keväälläkin, ekonomisti Reijo Heiskanen selvittää.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla nosti perjantaina ennustettaan Suomen talouskasvusta tälle ja ensi vuodelle. Etlan kasvuennusteet tälle ja ensi vuodelle ovat samat kuin Nordean. Kesäkuussa Etla ennusti tämän vuoden kasvuksi 2,9 ja ensi vuoden 3,1 prosenttia.

Kotimainen kysyntäodotettua parempaa

Nordean mukaan kotimainen kysyntä oli alkuvuonna jopa odotettua vahvempaa. Näkymät ovat edelleen hyvät, jos kohta kotitalouksien kysynnän vahvin kasvu on jäämässä taakse hidastuvan reaalitulokehityksen mukana. Lähimmän vuoden aikana näkymät ovat kuitenkin edelleen keskimääräistä paremmat.

– Arvioimme korkotason nousevan vuoden 2005 puoliväliin 12 kuukauden euriborilla mitattuna 3,5 prosenttiin ja vuoden 2005 loppuun mennessä 4,0 prosenttiin. Nousevat korot hillitsevät sekä kotitalouksien kysyntää että asuntomarkkinoita ensi vuoden loppua kohti mentäessä, mutta lähiaikoina markkinat säilyvät vilkkaina, Heiskanen kertoo.

Maailmantalouden kasvun piristyminen vetää Suomen viennin tänä vuonna 4,5 prosentin ja ensi vuonna 7,6 prosentin kasvuun. Nordea arvioi, että palkkojen nousun jäädessä maltilliseksi inflaationäkymät ovat rauhalliset.

Alkoholiveron alennus leikkasi inflaatiovauhtia maaliskuussa 0,8 prosenttiyksikköä ja heinäkuuhun asti inflaatiovauhti oli pakkasen puolella. Nyt inflaatio on palaamassa normaalimpiin lukemiin, mutta säilyy edelleen euroalueen keskitasoa alempana.

Ennusteessa muistutetaan, että suhdannenousu ei myöskään poista kansainvälisen kilpailun aiheuttamia paineita saati haasteita parantaa talouden rakenteita Suomessa. Valtiontalous on kehittynyt kuluvanakin vuonna budjetoitua paremmin. Valtiolla on siis paitsi tarvetta myös varoja aiempaa rohkeampiin vetoihin työllisyyden parantamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Eniten kasvua polttoaineista – Tulli keräsi veroja ja maksuja lähes 11 miljardia

    8. 8

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    9. 9

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää