Björn Wahlroos yhä harmissaanyritystenverotuksesta

Sammonkonsernijohtajahaukkuupoliitikkojaymmärryksenpuutteesta

Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos haukkui poliitikot ja verouudistuksen eilisessä Sampo-pankin pääomamarkkinaseminaarissa.

Wahlroosin mukaan poliittiset päättäjät eivät ymmärrä kotimaisen sijoittamisen merkitystä.

Hän viittaa yritys- ja pääomaverouudistukseen, joka kiristää osinkojen verotusta.

Wahlroos sanookin tuntevansa suurta huolta poliittisen saamattomuuden takia.

– Suomessa yrityselämän ongelmat löytää kasvumahdollisuuksia ja luoda työpaikkoja yritetään vierittää yritysjohdon niskaan.

– Ei yritysjohto voi synnyttää työpaikkoja tilanteessa, jossa politiikka tekee kaikkensa työpaikkojen häivyttämiseksi.

Suomen kohtalovaakalaudalla

Björn Wahlroos korostaa luottamusta ja likviditeettiä. Hän tarkoittaa luottamuksella sopimusten kunnioittamista ja sääntöjen voimassa pitämistä sijoittajien näkökulmasta.

Likviditeetillä hän tarkoittaa puolestaan sitä, että pääomamarkkinoilla on paljon sijoittajia.

– Se, mitä Suomessa on tehty, on vakava uhka näille molemmille tekijöille, hän viittaa jälleen verouudistukseen.

Wahlroosin mielestä suomalaisomistus on kohtalonkysymys Suomelle kansakuntana.

– Meillä on jo nyt maailman suurin ulkomaalaisomistus.

Wahlroos on yllättynyt siitä, että yritykset ovat järjestelleet taseitaan verouudistuksen takia odotettua vähemmän.

Yritysten varovaisuusyllätti

– Olisin odottanut, että useammat keskisuuret yhtiöt olisivat pyrkineet hyvin aggressiivisestikin vaihtamaan osakepääomansa pääomalainoihin tai muihin välirahoitusmuotoihin.

Hän odottaa kuitenkin, että omistajat alkavat ensi vuonna merkittävästi konvertoida kassavirtoja joksikin muiksi kuin osingoiksi, esimerkiksi myyntivoitoiksi.

– Verouudistus johtaa suomalaisyritysten myymiseen ulkomaille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää