Valikko

Saksan pankkiremontti on pitkä prosessi

Postbankin johtaja Wulf von Schimmelmann toivoo laajempaa yksityistämistä

Kuluvasta vuodesta ennustettiin tulevan Saksan pankeille suurten muutosten ja fuusioiden vuosi. Toistaiseksi alan suurin tapahtuma on kuitenkin ollut Postbankin kesäkuinen pörssilistautuminen.

Todellista murrosta maan pankkikentällä saadaan odotella vielä pitkään, arvioi Postbankin pääjohtaja Wulf von Schimmelmann.

– Se ei vielä olisi suuri muutos, jos vaikkapa Hypovereinsbank ja Commerzbank fuusioituisivat, sillä yhdessäkin ne olisivat vielä pieniä kansainvälisessä mittakaavassa. Aidosta konsolidaatiosta Saksassa voidaan puhua vasta sitten, kun julkisten pankkien asema muuttuu säästökassoja myöten, hän sanoo.

Säästökassatavainasemassa

EU on kieltänyt osavaltioita takaamasta osavaltiopankkien toimintaa heinäkuusta 2005 alkaen. Tämä merkitsee niille luottoluokituksen laskua ja kalliimpaa lainarahaa.

Osavaltiopankeilta varansa lainaaville, mutta pääosin kuntien omistamille säästökassoille muutos jää välilliseksi. Lähes puolet maan vähittäispankkimarkkinoista on siten ryhmällä, jonka jäsenillä on alueelliset monopolinsa, eikä suuriakaan paineita voiton tuottoon.

Säästökassojen asema perustuu osavaltiotason lakeihin, joiden muuttamisesta ei ole juurikaan keskusteltu sen jälkeen kun Mecklenburg-Etupommerin osavaltio viime vuonna kampitti Stralsundin kaupungin yrityksen myydä säästökassansa.

Esimerkiksi Italiassa on kuitenkin nähty, että yksityistäminen voi onnistua, huomauttaa Schimmelmann.

Poliittinen tahtopainaa katteita

Postbank on yli 11 miljoonalla asiakkallaan maan suurin vähittäispankki. Viime vuosina näille suurten liikepankkien pitkään ylenkatsomille markkinoille ovat tulleet myös amerikkalaiset Citibank ja GE Bank.

Schimmelmannin mielestä on erinomaisen hyvä asia, että markkinoille on saatu mukaan ulkomaisia toimijoita, jotka osaavat laskea palveluilleen todellisia kustannuksia vastaavat hinnat.

Saksan pankkien heikot katteet ovat hänen mukaansa osittain kiinni poliittisesta tahdosta, eli siitä, että pankkipalveluita on haluttu tarjottavan kaikille kohtuuhintaan.

Toinen tekijä on saksalainen mentaliteetti, johon ei kuulu iloinen velkarahalla kulutus. Keskiverto saksalaisen tuloista jää säästöön runsaat kymmenen prosenttia.

– Tämä käy katteiden päälle varsinkin tällaisena alhaisten korkojen aikana, mutta kyllä tästä selvitään. Meidän tavoitteemme on nostaa nettotulosta koko vuonna yli 15 prosenttia, ja olemme pysyneet hyvin suunnitelmissa.

Pieniä pankkejaon myynnissä

Myös taseeltaan ja markkina-arvoltaan suuremmat saksalaispankit ovat jatkaneet tänä vuonna taloutensa vakauttamista.

Sekä Deutsche Bankin, Dresdner Bankin, Hypovereinsbankin että Commerzbankin ensimmäisen vuosipuoliskon nettotulokset olivat moninkertaiset vuoden takaisiin verrattuna.

Commerzbank harkitsi jo laajentumistakin, sillä hollantilainen ING-konserni on myymässä Saksasta vuonna 1999 ostamaansa BHF Bankia. Kauppa kuitenkin peruuntui, kun pankeilla huomattiin olevan odotettua enemmän yhteisiä yritysasiakkaita.

Uutta omistajaa etsitään myös postimyyntijätti Otto Versandin kulutusluotoissa vahvalle Hanseatic Bankille, jonka on arveltu kiinnostavan Postbankiakin.

– Totta kai pidämme silmät auki, emmekä sulje pois mitään laajentumisen mahdollisuutta, joka liittyy välittömästi omaan toimintaamme, kommentoi Schimmelmann.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää