Sailas myisi valtionomistukset vauhdilla

”Valtion omistus on tullut elinkaarensa loppusuoralle”
Valtiovarainministeriön valtiosihteerin Raimo Sailaksen mielestä valtion omistus on tullut elinkaarensa loppusuoralle. Hän vaatiikin valtiota luopumaan ”suunnitelmallisesti ja nopeasti” omistuksistaan aloilta, joilla ei ole perusteltua syytä säilyä valtion omistuksessa.

– Paljon ei silloin jääkään valtion omistukseen, Sailas ynnäsi eilen Keskuskauppakamarin järjestämässä Kauppakamari Forumissa Helsingissä.

Sailaksen ajatuksia oli Finlandia-talolla kuulemassa yli 300 päättäjää ja yritysjohtajaa. Sailas ei ole kuitenkaan valmis luopumaan yhtiöistä millä hinnalla hyvänsä. Sailaksen mielestä suomalaiset yhtiöt tahtovat mennä nykyisin liian halvalla.

– Yritysten hinnoittelu pitää saada oikealle tasolle ja siinä valtiolla on oma roolinsa. Kotimaisen omistuksen edellytyksiä on syytä vahvistaa, Sailas totesi.

Valtio pitää isännän ääntä edelleen 31 yhtiössä ja vähemmistö sillä on 17 osakkuusyhtiössä. Pörssiyhtiöitä valtion salkussa on kymmenen. Niiden pörssiarvo on tällä hetkellä noin 14 miljardia euroa.

Sailas ei anna valtion laitostenkaan jatkaa vanhalla meiningillä. Hänen mukaansa suurimmat liikelaitoistamiset ja yhtiöittämiset ovat takanapäin, mutta edelleen löytyy kohteita, jotka voidaan yhtiöittää tai muuttaa yritysmuotoiseksi.

Niinistö vaatiiveroalen jatkamista

Forumissa niinikään esiintynyt ex-valtiovarainministeri, Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö patistaa valtiovaltaa edelleen jatkamaan jo Lipposen hallituskaudella aloitettua veronkevennyslinjaa.

– Kannustaminen kaikkeen aktiivisuuteen on hyvin tärkeää. Veronalennuksia täytyy jatkaa, Niinistö painotti eilen.

Niinistön mukaan Euroopan ja USA:n välillä on suuret erot kannustavuudessa, mikä johtaa yksilöiden erilaiseen käyttäytymiseen.

– Eurooppalainen tyytyy saavuttamaansa, mutta samalle korokkeelle yltänyt amerikkalainen asettaa heti uuden korokkeen, johon hypätä. Kevyt verotus kannustaa tähän, Niinistö totesi.

Verokannustus on Niinistöstä tärkeää, koska kansantalous on viime kädessä yksilöiden käyttäytymistä. Käyttäytyminen on taas kiinni kulloisistakin asenteista ja arvoista.

– Eli mitä suomalainen on valmis tekemään saadakseen haluamansa.

Niinistön mielestä Suomessa on yhä näyttämisen halua ja eteenpäin menon henkeä. Hänestä naiset ovat tänä päivänä tavoitteellisempia kuin miehet.

– Naiset käyvät koulutuksessa ja ovat valmiita tekemään paljon töitä.

Valtiolla ei keinojaestää saneeraus

Metsäjätti UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen otti puheessaan kantaa siihen, mitä valtiovalta olisi voinut tehdä vaikuttaakseen yhtiön äsken julkistamaan suunnitelmaan lakkauttaa saha ja kaksi tehdasta Suomessa.

– Yhteiskunnan toimilla ei olisi voitu ratkaisevasti vaikuttaa tilanteeseen. Toimintaympäristö on muuttunut, eikä Suomi olisi voinut muuttaa kehityksen suuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Finlaysonin toimitusjohtajan Trump-boikotissa selvät ehdot: ”En tietenkään sulje pois bisnesmahdollisuuksia”

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Eniten kasvua polttoaineista – Tulli keräsi veroja ja maksuja lähes 11 miljardia

    9. 9

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää