Valikko

General Motors opettaa Ruotsille globalisaatiota

Suomalaista pelottaa aina. Esi-isiämme pelotti niin paljon, että he eivät uskaltaneet kutsua karhua karhuksi, vaan keksivät mesikämmeniä ja otsoja peiteilmauksiksi.

Tänä päivänä kuljemme esi-isiemme viitoittamaa tietä kutsumalla esimerkiksi tekemättä jätettyjä rakenteellisia uudistuksia selvityksiksi. Työpaikkojen katoaminen on taas pelkokielellä Kiina-ilmiö.

Tätä mainittua Kiina-ilmiötä on lähdetty tutkimaan oikein paikan päälle. Huomattavasti kustannustehokkaammin ekskursion olisi tosin voinut tehdä matkaamalla läntiseen naapurimaahamme, jossa Trollhättanin kaupungissa annetaan parhaillaan todella konkreettista globalisaatio-opetusta.

Harjoituksen realistisuus johtuu siitä, että kyseistä kurssia ei olekaan järjestänyt Ruotsin Sitra, vaan monikansallinen General Motors.

Ruotsin globalisaatio-koulutuksessa on kysymys yksinkertaisesti siitä, että General Motors päättää aivan lähiaikoina, missä sen keskikokoiset autot jatkossa Euroopassa valmistetaan. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: Saabin Trollhättanin tehdas tai Opelin Rüsselsheim.

Saabin Trollhättanin tehdas taistelee siis tosissaan olemassaolostaan. General Motorsin uhkavaatimus on nostanut esille kysymyksen ruotsalaisen työvoiman kilpailukyvystä.

Ay-liike on joutunut ottamaan yllättäen agendalleen sellaiset asiat kuin työajan pidennys, ylityökorvauskäytäntö, valmius pyörittää tehdasta 24 tuntia vuorokaudessa ja niin edelleen.

Tilanne laukesi ruotsalaisen ay-liikkeen käsiin todella yllättäen, sillä muste ei viimeksi tehdyssä tessissä ole todellakaan vielä ehtinyt kuivua.

Jos Trollhättan aikoo autotehdaskisan voittaa, tarkoittaa se ruotsalaisittain tosi radikaalia työehtosopimuksen aukirepimistä ja paikallisen ratkaisun hyväksymistä.

General Motors käyttää kilpailuttamismahdollisuutta tietysti siekailematta hyväkseen.

Se tietää olevansa hyvissä neuvotteluasemissa, kun Saksassa on työajan pidennyksiin jo eräissä tapauksissa suostuttu.

General Motors on ajanut ruotsalaisen ay-liikkeen todella ahtaalle.

Suomalaisten tovereidensa tapaan sillä ei ole enää aikaa lähteä ottamaan sivistyneesti selvää, miltä Kiina-ilmiö paikanpäällä näyttää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää