Viherrengas rakentaa tiet ja pihat

Oululainen Viherrengas Järvenpää Oy on kasvanut runsaassa 20 vuodessa viherrakentajasta monipuoliseksi konserniksi.

Viher- ja ympäristörakentaminen lohkaisee yhtiön runsaan 20 miljoonan euron liikevaihdosta hieman alle puolet. Maanrakennuksen osuus on neljännes, kuten myös talonrakennuksenkin. Loput eurot, noin viisi prosenttia, kertyvät muun muassa metallirakennustöistä.

Viherrenkaan palveluksessa on Oulussa noin 120 ihmistä ja pääkaupunkiseudulla noin 100. Lisäksi konserni työllistää lukuisia alihankkijoita.

Nyt yritys suunnittelee laajentumista Keski-Suomen alueelle.

– Olemme kasvuhakuinen yritys. Talon ihmisissä on paljon potentiaalia ja haluamme luoda heille mahdollisuuden yrittää ja kehittyä yrityksen mukana, sanoo toimitusjohtaja Olavi Järvenpää.

Viherrengas on toiminut pääkaupunkiseudulla kuusi vuotta. Vuonna 2001 yritys osti Uudenmaan Viher- ja Rakennusapu Oy:n koko osakekannan, jolloin yhtiön nimi muutettiin Viherrengas Etelä-Suomi Oy:ksi. Samalla osa Oulun henkilöstöstä siirtyi Viherrengas Etelä-Suomen palvelukseen.

Yhtiö on toiminut konsernina vuodesta 1993, jolloin perustettiin Auto- ja Konepalvelu Vireä Oy vuokraamaan ja huoltamaan emoyhtiön käytössä olevaa kone- ja autokalustoa. Vuonna 1998 tytäryhtiön nimi muuttui Metalli- ja Konepalvelu Vireä Oy:ksi. Toiminta laajeni tuolloin metallirakennepalveluihin.

Toiminnan käännekohta oli kymmenen vuotta sitten, kun yritys sai seitsemän miljoonan suuruisen osaurakan moottoritiehankkeesta Oulun seudulla.

– Siihen asti meidät miellettiin viher- ja piharakentajaksi. Tämä urakka oli ihan muuta, Järvenpää muistelee.

Yhtiön suurimmat asiakkaat ovat lähinnä julkisyhteisöt, kuten kunnat, seurakunnat ja tiehallinto.

– Monialayrityksenä olemme kilpailutilanteessa vahvoilla. Asiakkaalle on usein mieluisaa saada yhteistyökumppani, jolla on resurssit hoitaa omana työnä mahdollisimman suuri osa urakasta. Vaativalla työmaalla se on aikataulujen, muutostöiden ja lopputuloksen kannalta hyvin tärkeää, Olavi Järvenpää sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää