Kiinalaiset törsäävät yhä enemmän

Kiinan vähittäiskauppa kohosi elokuussa 13,1 prosenttia eli ennusteita korkeammalle. Loma-aikanansa kiinalaiset ostivat muun muassa kännyköitä ja pc-laitteita. Kaupan myynti kohosi 51,5 miljardiin dollariin, tilastoviranomaiset sanovat.
Bloombergin mukaan kuluttajilla on erityisen paljon rahaa Pekingissä ja Shanghaissa.

Kiina on nykyään maailman seitsemänneksi suurin talousmahti, jossa varsinkin matkapuhelinten kauppa käy vilkkaasti. Kiinassa on myyty jo enemmän kännyköitä kuin Yhdysvalloissa on asukkaita.

Toisaalta Kiina on myös entistä riippuvaisempi juuri kotimaisesta kulutuskysynnästä, sillä hallitus haluaa rajoittaa investointeja esimerkiksi perusteollisuuteen. Syinä ovat inflaation vastainen taistelu ja paikalliset energiapulat.

Maassa asuu 1,3 miljardia ihmistä. Varsinkin kaupungeissa elävän väestön tulot ovat kasvussa, Bloomberg kirjoittaa.

Elektroniikan lisäksi kiinalaisia alkaa kiinnostaa myös matkustus ulkomaille. Tämän on havainnut muun muassa Aasian kuudenneksi suurin lentoyhtiö Cathay Pacific, joka aikoo lisätä Kiinan -vuorojaan. Myös Finnair on toiminut erittäin menestyksellisesti Kiinassa.

Japanin suurin päivittäistavarakauppias Aeon ilmoitti maanantaina, että se avaa ainakin sata liikettä Kiinassa.

Lähes ainoa asia, joka Kiinassa tökkii on autokauppa. Tämä johtuu öljyn ja bensiinin sekä tietenkin autojen korkeista hinnoista. Silti autokauppakin ylsi elokuussa lähes kymmenen prosentin kasvuun vuoden takaisesta.

Telelaitteiden myynti kohosi samaan aikaan peräti 39 prosenttia. Nokia on Kiinassa markkinajohtaja, mutta joutuu käymään kovaa kisaa varsinkin amerikkalaisen Motorolan kanssa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää