Valikko

WPP-toimistot jatkavatkilpailijoina Suomessa

WPP:n tärkeimmät jalansijatSuomessa ovat AS-Greyja Taivas, jotka luottavat kykyynsä yhä hyödyntääkansainvälistäketjua
Maailman suurimman mainoskonsernin WPP:n omistus Suomessa ulottuu maanantaina julkistetun Grey-kaupan jälkeen 13 mainostoimistoon. Suurimmissa niistä se on kuitenkin vain vähemmistöomistaja. Suomalaiset pääomistajat uskovat pystyvänsä haalimaan kansainvälisiltä ketjuilta hyötyjä asiakaskunnalleen.

– Asiakkaittemme toiminta on yhä kansainvälisempää, ja siinä maailmanlaajuisen ketjun kumppanuus on avuksi. Päätöksenteko pysyy silti tiukasti kotimaisissa käsissä, toteaa Suomen suurimman mainostoimistoryhmän AS-Greyn toimitusjohtaja Jari Kostamo.

Grey Global omistaa AS-Greystä reilun viidenneksen. Sen kautta WPP:llä on nyt viisi mainostoimistoa lisää Suomessa.

– Suomessa toimivat WPP-toimistot ovat kilpailijoitamme kuten tähänkin asti.

WPP:n ketjut J. Walter Thompson, Young & Rubicam ja Ogilvy & Mather ovat maailmalla merkittäviä toimijoita. Niiden yhteenlaskettu globaali myyntikate viime vuonna oli noin 1,6 miljardia euroa. Suomessa ketjujen toimistot ovat korkeintaan keskisuuria.

– Kansainvälisten ketjujen etäispäätteillä ei ole mennyt Suomessa hyvin, enkä näe niillä tulevaisuutta, toteaa Taivas-konsernin toimitusjohtaja Jussi Nurmio.

Taivaasta WPP omistaa kolmanneksen. Konserni vastaa sen Ogilvy-ketjusta Suomessa ja Baltiassa.

Taivas käyttää laajasti hyväkseen WPP-ryhmän tutkimusyksiköitä, planner-organisaatioita ja tietopankkeja.

– Ogilvyllä on esimerkiksi telekommunikaatioalan globaali tietopankki, johon ketju kerää tietoa eri puolilta maailmaa. Myös ketjun intranet sisältää valtavasti tietoa, sanoo ensi viikolla Roomaan Ogilvy-toimitusjohtajien kokoukseen matkaava Nurmio.

Vähemmistöosuus riittää Kostamon mukaan siihen, että toimisto saa hyödyn kansainvälisestä kumppanista.

– Olemme Grey-ketjussa arvostettu ja täysivaltainen jäsen. Tässä varmasti auttaa asemamme Suomen markkinoilla, Kostamo vakuuttaa.

– Kansainväliset kontaktit ovat tärkeitä, koska asiakkaamme ovat kansainvälisiä. Esimerkiksi suurimman toimistomme SEK & Greyn suunnitteleman mainonnan volyymista puolet menee Suomen ulkopuolelle.

Kansainvälinen verkosto auttaa muun muassa mainonnan lokalisoinnissa. Kostamo kertoo ryhmänsä toimistojen rakentavan useille asiakkaille jo monikulttuurisia suunnittelutiimejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää