Intentia tiivistää yhteistyötä Sunin kanssa

Teollisuuden toiminnanohjausjärjestelmiä toimittava Intentia Oy ja Sun Microsystems Oy ilmoittavat tiivistävänsä yhteistyötä Suomessa. Asian julkistaminen jalkauttaa virallisesti kolme vuotta sitten amerikkalaisen emo-Sunin ja ruotsalaisen emo-Intentia tekemän yhteistyösopimuksen.

Yhteistyölle on olemassa vahva tekninen pohja, sillä vuonna 1997 silloin puhtaasti IBM-pohjalla toimiva erp-yhtiö päätti muuttua java-yhtiöksi. Java-projekti kesti viisi vuotta ja maksoi miljardi kruunua, sanoo Suomen Intentian toimitusjohtaja Kurt-Erik Roos.

Tällä hetkellä 3000 henkeä työllistävän yhtiön pörssiarvo ylittävää vain hieman Java-projektin arvo, sillä se on 1,4 miljardia kruunua.

Kilpailun puute helpottaa yhteistyötä

Suomen Sunin toimitusjohtaja Jarmo Kuusivuori ja Roos vakuuttavat yksimielisesti tiivistetyn myyntiyhteistyön hedelmällisyyttä. Yhtiöt eivät kilpaile keskenään millään sektorilla ja tämä tekee yhteistyöstä selkeää.

– Myyntiyhteistyö IBM:n kanssa on vähän kuin nuoralla tanssimista, Roos sanoo yhtiön toisesta sertifioidusta teknologiapartnerista. Hänen mukaansa IBM:n kanssa kilpailumahdollisuus on aina olemassa.

Intentia toimittaa toiminnanohjausjärjestelmiään myös muiden toimittajien alustoille. Elokuun lopulla yhtiö julkisti toimittavansa Atria-konsernille epr-ratkaisun yhdessä HP:n kanssa. Roosin mukaan HP:n laitealustaa ei ole vielä sertifioitu Movex-järjestelmän alustaksi.

Roosin mukaan Sun-yhteistyö on jo vauhdittanut Intentian kasvua Suomessa. Maaliskuussa Intentian nimissä julkistettu Nordic Aluminumin toimitus tapahtui Sunin alustalla.

– Sun osallistuu erp-järjestelmien suunnitteluun ja vastaa alustan oikeasta mitoittamisesta, Kuusivuori sanoo. Asiakasrajapinta on Intentia vastuulla ratkaisun toteutusvaiheen loppuun, mutta sen jälkeen laitealustan ylläpito ja kehitys siirtyvät Sunille.

Pari kauppaa vuodessa

Roos arvioi, että yhtiön toimituksista 20–25 prosenttia on tehty Sunin kanssa. Hän olisi tyytyväinen, jos Suomessa puhtaalta pöydältä vuosittain tehtävistä paristakymmenestä erp-toimituksesta pari kauppaa saataisiin sisään Sun-yhteistyön voimin.

– Erppi on tänään erppi. Nykyään erp-järjestelmiä hankitaan moniplatformiratkaisuna kokonaishyödyn perusteella. Laitemerkkikohtaisista konsernipäätöksistä on enimmäkseen luovuttu, Roos sanoo.

Intentia Movex-yritysjärjestelmän kolme tärkeintä vaatimusta konealustalle ovat skaalautuvuus, jatkuvatoimisuus ja Java-pohjaisuus. Roosin mukaan Sunin järjestelmät täyttävät mitat mainiosti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää