Ict-alan odotukset korkealla

Ict-ala ennakoi suhdanteiden kääntyvän vuoden toisella puoliskolla rajuun nousuun.

Optimistisimmat odotukset ovat Tampereella, siellä 60 prosenttia ennakoi suhdanteiden paranevan.

Heikoimmat näkymät ovat tällä kertaa Oulussa. Kauppakamarien teettämän tutkimuksen vastaajista vain viisi prosenttia arvioi suhdanteiden heikkenevän toisella puoliskolla.

Alkuvuosi oli heikointa tavaroiden valmistajille ja onnistuneinta sisällöntuottajille. Vuoden toisella puoliskolla tavaroiden tuottajien näkymät ovat kirkkaat.

Yritykset arvioivat myynnin kasvavan kaikilla toimialoilla. Voimakkaimmat kasvuodotukset ovat Keski-Suomessa.

Kannattavuuden arvioidaan paranevan kohisten kautta Suomen, kuitenkin palvelutuotannon kannattavuus kohenee hieman heikommin kuin muilla toimialoilla.

Henkilöstön osalta 65 prosenttia vastaajista arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan ja neljännes ennakoi henkilöstön kasvavan. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus pysyy ennallaan.

Selvitys tehdään kaksi kertaa vuodessa. Vastauksia saatiin 238 ja vastausprosentti oli 28. Selvityksen toteutti Taloustutkimus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää